Peruspäiviä. Leikkimistä, syömistä, ulkoilua, kauppalistoja.

Lapsena kevät oli lempivuodenaikani, sitten se vaihtui syksyyn. Nyt minusta alkaa taas tuntua, että kevät voittaa. Tämä valon määrä on niin huumaavaa!

 
Lapsi ei lakkaa pyytämästä ja aikuisen - etenkin vanhemman - on alituiseen vastattava tähän pyyntöön. Vastuu merkitsee tuohon pyyntöön vastaamista. Lapsen pyytäessä vanhempien on annettava kaikkensa. Tämä ei kuitenkaan ole heidän ikävä velvollisuutensa vaan heidän onnensa, sillä mikä olisi miellyttävämpää kuin kaikkensa antaminen sille, jota vilpittömästi rakastaa.

Kasvatus on jatkuvaa sen ongelman kanssa painimista, jonka jokainen lapsi oman ainutlaatuisuutensa vuoksi aiheuttaa.



Mika Ojakangas / Pietas - Kasvatuksen mahdollisuus (sivut 66 ja 107).

Tähän viikkoon on mahtunut paljon hyvää. Kaverin suloinen vastasyntynyt, ystävänpäivän yllätysmuistamisia, onnistuneita ompeluksia, ihania vieraita. Ei ole vaikea nähdä hyviä asioita arjessa, mutta on vaikeaa löytää energiaa niiden tallentamiseen. Toivon, että energiaa löytyisi pian lisää.

Eilen ulkona tuoksui aivan keväältä.

Olin viikonloppuna junassa matkalla pohjoiseen. Juna kiisi keskellä ei mitään, ympärillä valtavasti puita tykkylumen peitossa. Kirkas auringonpaiste häikäisi silmiä. Ajattelin, ettei kauniimpaa maisemaa voi olla.

Äitiys on kovin erilaista mitä ennen kuvitteli. Mitä moni edelleen kuvittelee. Se on paljon vaikeampaa kuin äkkiseltään luulisi, vaikka pohjimmiltaan onkin yksinkertaista. Se on monia asioita, jokaisella vähän erilaista ja silti niin samanlaista. Välillä hyvin raskasta ja sitten kuitenkin ihan tavallista. Eikä sitä oikein voi edes kuvailla.


Kevensimme tätä päivää vohveleilla. Siinä paistaessa keveni mielikin. Jokaisen lautasella oli viisi sydäntä, niin kuin meillä täällä kotonakin.

Note to self: lähde aamulla ulos! Vaikka kuinka laiskottaisi. Vaikka et olisi vielä ehtinyt siivota etkä kerätä asioita pöydältä. Vaikka lapset kiukuttelisivat, etteivät halua. Vaikka olisi jo nuorimmaisen päiväuniaika käsillä. Vaikka ei olisi valmista ruokaa odottamassa.

Lähde silti. Päivä saa niin paljon reippaamman alun!

Löysin tämän kuvan vuoden takaa ja aloin muistelemaan yöimetyksiä. Erityisesti tämän nuorimman kohdalla. Nyt jälkeenpäin ne yöt tuntuvat lämpöisiltä, läheisiltä, melkein taianomaisilta. Silloin ne tuntuivat loputtomilta, väsytti aina niin paljon, niskat olivat totaalijumissa koko ajan ja ajatukset puuroisia. Jokainen lapsistamme on syönyt öisin tiheään.

Aika usein, kun yöllä väsyneenä asettelin nälkäistä vauvaa rinnalle ja ehkä vähän purnasin ääneen, mies makasi hiljaa toisella puolella sänkyä ja otti kädestäni kiinni. Siinä me sitten makoilimme, vauva meidän keskellä ja me miehen kanssa käsi kädessä. Silmät kiinni, unen rajamailla kaikki kolme. Ei tarvinut sanoa mitään, ei kumpikaan olisi jaksanutkaan. Siinä unisessa kädenpuristuksessa oli kaikki mitä tarvitsin.

Osaisinpa ottaa yhtä rennosti kuin tuo koira. En osaa. En lähellekään!

Täystuho joka osaa kiivetä ihan kaikkialle, ihan koko ajan eikä usko mitään, repii tän äidin hermoja. Täystuho sen sijaan repii kaikkia hiuksista, osaa myös töniä ja raivota samalla. Taitaa myös lyömisen ja jatkuvan epätyytyväisen itkuhuutokitinän taidon.

Viimeisessä kuvassa on siis äiti. Kolmevuotiaan piirtämänä sen jälkeen, kun äiti taas huusi kilpaa lastensa kanssa (tai itse asiassa kovempaa kuin yksikään lapsi). Samaistuin tuohon kuvaan, tuolta musta just tuntuu. Että tukka lähtee päästä!

p.s. Arvaatte varmaan, ettei nuo lelut tuossa hyllyllä kauaa pysyneet kuvan ottamisen jälkeen. Vaikka hainkin apinan tietysti pois. Mutta sehän kiikkui sen sata kertaa uudestaan. Tuota kautta pääsee muuten kätevästi myös yläsänkyyn! Huoh.

Viisivuotias

Viisi vuotta sitten tähän aikaan olin ollut synnärillä 19 tuntia ja osastolla sitä ennen supistuksissa reilun vuorokauden. Lääkäri oli juuri käynyt kertomassa, että tehdään sektio. Olin helpottunut. Ja muutaman tunnin kuluttua näin vilauksen pienestä tytöstäni joka vietiin isänsä kanssa pois. Odotin pitkän illan heräämössä, kuuntelin kuinka hoitaja onnitteli kauniista tytöstäni, jonka hän oli jo nähnyt paremmin kuin minä. Illalla pääsin osastolle, omaan huoneeseen, jossa ylpeä isi odotti vauvan kanssa.

Ja tänään tämä äidin ja isin vauva on jo viisi vuotta!

Iho
Lasi
Hamas (hammas)
Pinviini
Yö
Ui

Melkein viisivuotias toi eilen kirjoittamansa lapun äidille ja isille. Siinä oli kaikenlaisia sanoja. Kun kysyimme, mistä tyttö katsoi mallia sanoihinsa: "minä vain kuuntelin niitä sanoja". Voi isopieni tyttöni.

Joulun pyhät meni leppoisasti mummoloissa. Ihaninta oli lasten jännitys ja ilo, niin ja nukkumaan mennessä sanat "kivointa jouluaatossa oli riisipuuro ja se kun joulupukki kävi". 

Mies palasi jo töihin, me muut on vietetty pyjamapäivä ja ehkä vielä toinenkin. Ja suklaalahjat on huvenneet vauhdilla!