Aina välillä havahdun ajattelemaan, miten paljon elämä on muuttunut viime vuosina. Arki kolmen kanssa on kovin erilaista kuin se oli vaikkapa yhden lapsen kanssa, puhumattakaan ajasta ennen lapsia.

Esikoisen kanssa elämä kulki vauvan rytmin mukaan, mutta kolmannen kohdalla ei voi enää huomioida mitään rytmejä jos haluaa tehdä muutakin kuin siivota kotona. Meiltä on pitkä matka kaikkialle, joten jos me jonnekin mennään, aikaa kuluu tunteja ja siinä ajassa aina jollain on ruoka-aika tai nukkuma-aika tai uhma-aika tai you name it -aika. Se pitää vain kestää ja muistaa ottaa banaaneja ja pähkinöitä evääksi. Ja barbeja bussimatkoille. Jos oikein huonosti menee: lapset [tai äiti] saa raivareita ja bussit ajaa ohi, niin käydään ostamassa Stockalta pillimehut ja tikkarit. Ja jatketaan matkaa.

Mummolassa on talvi! Ihan pieni pilkahdus aurinkoakin nähtiin.
 

Täällä voi myös tavata hevosia ja kilttejä leijonia. Ja pikkuisen ehkä raitojakin.

Eilen oli oikein maanantaiden maanantai. Huonosti nukkuneet, itkuiset ja riidanhaluiset lapset sekä stressaantunut päänsärkyinen äiti, jolla mikään ei mennyt putkeen. Voitte arvata, että se oli aika hirveä yhdistelmä! Päivä parani vasta iltapäivällä kun lähdimme kotoa pois.

Huonoissa päivissä on se hyvä puoli, että ne menevät aina ohi ja tulee uusi aamu uusine mahdollisuuksineen. Tänään on tupruttanut vähän lunta vaakatasossa, nyt paistaa aurinko ja me aiotaan leipoa pipareita. Luvassa on myös mukavia vieraita ja muutakin kivaa. Tästä tulee niin paljon parempi päivä!

Kahdeksas viikko erossa omasta perheestä. Viikonloppu on aivan hirvittävän lyhyt aika olla kotona. Tänään luennolla kaipasin sitä, että saisin luennolta lähtiessäni kiiruhtaa päiväkotiin hakemaan lapseni, kuten muutkin vanhemmat tekevät.

Ylihuomenna tämä kulkemisen tihein osio on ohi. Ja meillä on tyttöjen kanssa syysloma.