Jouluaaton pulkkamäessä.

Jee, nyt on lunta ja pakkasta!

Ensi juoluna meitä on toivottavasti kuusi.

Lämmintä joulua jokaiselle ja kiitos seurastanne tämän vuoden ajan!

Taas on juhlittu ja taas on vuosi enemmän yhdellä lapsista. Kohta toisellakin.

Kuvien ottamisen kannalta on ollut niin pimeää, että kansioista ei montaa otosta löydy. Välillä muuan räpsy, jos maassa on ollut valkoista edes muutama milli. Suurin toiveeni joululle onkin, että tulisi lunta ja pakkasta.

Syksyn stressitaso ei ole vielä laskenut, vaikka opinnot ja työharjoittelu loppuivat jo tältä lukukaudelta. Mutta jospa se tässä pikku hiljaa kun oikeasti ymmärtää, että nyt alkoi loma.

Välillä on jo ihan talvi, sitten lumi sulaa pois. Jäispä jo pysyvä lumipeite, mustat aamut ja illat ovat aika masentavia.

Mummo oli säästänyt paikallislehdestä perhossivun. Lapsista hassuin perhonen on suruvaippa.

Meillä odotetaan jo joulua. Äiti odottaa kiireiden helpottamista ja kynttelikön laittamista (muita valoja on viritelty jo). Lapset odottavat joulukalenteria ja lisää lelukuvastoja.

Katselin blogini vanhoja kuvia ja ikävöin pikkuisen vanhaa kotiamme. Kävin siellä viikonloppuna, eikä se ollut enää meidän kodin näköinen ja hyvä niin. Mutta keittiön kohdalla iski haikeus: maailman rakkain tapetti ja ne lukuisat hetket siellä, maisema ikkunasta. Hiukan myös huokailin kun kävelin vanhassa pihapiirissä, sieltäkin on niin monta muistoa lasten kanssa.

Uusi kotikin on ihana ja rakas. Se mikä välillä turhauttaa, on keskeneräiset huoneet, kun niin montaa kohtaa pitäisi vielä fiksata, vaihtaa tepettia, laittaa maalia ja ostaa kalusteita. Vasta lastenhuoneet on laitettu mieleiseksi, kaiken muun kanssa riittääkin hommia vielä pitkäksi aikaa.

Arki onneksi rullaa jo sujuvasti täältä uudesta kodista käsin. Sijainti on ihana ja kaikki tarpeellinen on lähellä. 

Arki.

Maanantai-aamuna takana on vain muutama nukuttu tunti, kun laahustan silittelemään savulta haisevia hiuspehkoja. Tytöt ovat tulleet edellisenä iltana mökiltä, kaksi kolmesta nukahti jo autossa yöunille joten suihkuun vieminen kotona ei ollut vaihtoehto.

Lapset ovat innoissaan, mutta organisointi hiukan tökkii. Vielä viime minuuteilla liimailen nimitarroja unileluihin, uusiin ulkovaatteisiin ja sovittelen sisätossuja, vain yhdelle sopii samat kuin keväällä. Esikoinen valittaa, että nyt ne hänen ainoat lenkkarinsakin puristaa. Ostin ne keväällä vähän liian isolla kasvunvaralla, tai niin luulin. Kesäkenkiä piti ostaa kolmet, kun koko ajan jäi pieneksi!

Otetaan nopeasti kuvat uudesta eskarilaisesta ja pikkusiskoista ja sitten pyörän selkään. Neljävuotias halusi lähteä omalla pyörällä vajaan 3km päikkymatkan, mutta jo alkumatkassa näyttää siltä ettei kukaan ehdi aamupalalle tällä tahdilla. Mietin jo, että pitää vissiin palata takas ja vaihtaa pyöräkärryyn (ja mennä syömään se aamuainenkin kotiin). Onneksi isi polkee samaa matkaa ja ottaa keskimmäisen peesiin.

Lapset jäävät ujostellen hoitoon, eskarilaisen jännitys on jotenkin liikuttavaa. Lopulta hänkin jää aamupuuronsa ääreen hiljaisena ja minä polkasen ostamaan viikot ruuat lähimarkettiin. Kierrän kerrankin ajan kanssa, katselen alevaatteita, etsin puuttuvaa pyörän istuinta ja ostan ruuat kaikessa rauhassa. Huomaan, että kaupasta saisi esikoiselle uudet lenkkarit, jos maksaisi 79 euroa!

Kassalla korttia kaivaessa muistan nähneeni sen viimeksi tietokonepöydällä jonkun luottokorttimaksun jäljiltä. Lompakossa on kymppi ja bonustilillä vitonen, ei riitä. Pakkaan ostokset kiltisti kassaneidin luo odottamaan ja poljen hakemaan kortin kotoa.

Kun vihdoin pääsen ostosteni kanssa kotiin, on jo luonasaika. Nälkä, hiki ja vitutus. Nettikään ei pelaa, joten en voi lähettää opettajalleni uutta Hopsia jonka aion tänään tehdä. Käyn suihkussa, nakkaan aamupalaleivän nopeasti suuhun ja lähden bussipysäkille. Pakko löytää kirpparilta uudet kengät eskarilaiselle.

Uusitut bussit eivät mene sinne minne niiden pitäisi, joten kävelen loppumatkan. Kierrän pari kirpparia, katselen loppualessa olevia terassikalusteita, löydän kuin löydänkin juuri sopivat lenkkarit! Mutta paluubussi ei tule aikataulunsa mukaan, tietenkään. Joudun odottamaan seuraavaa bussia. Ärsyttää, etten sen takia ehdi tekemään enää ruokaa lapsille valmiiksi. Ärsyttää, että koko päivä tuntuu menneen pieleen. Onneksi löytyi edes ne lenkkarit.

Kun pääsen kotiovelle, nakkaan vain ostokset sisään ja hyppään taas pyörän selkään. Koira jää vinkumaan sisälle pettymystään siitä, että joku tuli kyllä kotiin, mutta ei vapauttanut häntä lapsiportin takaa.

Poljen istuimen ja pyöräkärryn kanssa minkä jaloistani pääsen. Vastaan tulee monta muutakin polkijaa kärryjensä kanssa, moikkaan tuttuja. Loppumatkasta alkaa tietenkin sataa ja päiväkodin pihalla kastuu jo ihan kunnolla. Kierrän vielä päiväkodin rakennukset kertaalleen ennen kuin löydän lapseni, sillä yhdestä suunnasta ovet ovat lukossa.

Kahdella kolmesta lapsesta on uudet hoitajat, koitan bongailla heitä ja kysellä lasten päivästä. Onneksi kaikilla on mennyt kivasti. Juuri kun saan tungettua keskimmäisen pyörän kärryjen kyytiin ja lastattua sinne myös kaksi lasta reppuineen, mies tulee töistä seuraksemme. Sateessa poljemme kotiin, mies kaipaa neuletakin päälle takkia.

Kotona on vielä edessä se ruuan teko, nuorin makaa keittiön matolle selällään ja karjuu nälkäänsä. Miehen kanssa saadaan vielä riita ruuanlaitosta aikaiseksi, joka onneksi loppuu kun kumpikin saa syödäkseen. Mies lähtee ostamaan leikkimökin nauloja, huopaa ja maalia. Minä makaan koomassa sohvalla, syön lapsilta salaa suklaata ja saan joten kuten laitettua lapset iltapalan kautta petiin.

Eteisessä olisi kassitollkulla edellisenä iltana mökiltä tullutta haisevaa lakanaa, vaatetta ja my little poneja. Osa litimäristä päiväkotivaatteista ja kengistä on sikin sokin pitkin alakertaa. En jaksa siivota, kaadun itse sänkyyn vaatteet päällä ja nukahdan. Kun yöllä käyn vessassa, huomaan, että pyykkikoneessa on märät pyykit jo toista vuorokautta.

Näen sekavia unia siitä, kuinka mies otti nuoren tyttöystävän ja jätti minut sanoen, ettei kestä enää tätä kaaosta meidän kanssamme.

Kyllä se tämä arki tästä taas.

Tänä kesänä olen käynyt lasten kanssa rannalla useammin kuin aikaisempina kesinä yhteensä. Lähin ranta on 9 minuutin pyörämatkan päässä.

Viikon saldo mm.

* kaksi tuntia itse tehtyjen punajuuripihvien parissa joita kukaan ei syönyt "Äiti, tää on pahinta ikinä"
* neljä rantapäivää hyvässä seurassa, joista kaksi meren rannassa.
* yhden päivän ennätyspyöräilyt yhteensä 2h (sinne meren rannalle)
* pihalle jätetty lavallinen leikkimökkiä, vielä pitäs koota
* yhdet leppoisat grillijuhlat
* mukavaa leikkipuistoseuraa
* äidin palanut naama
* huolesta valvottu yö
* ihana kyläreissu ystävistä parhaimman luona
* toivottu sadepäivä!

Näin helteiden keskellä pitää vähän muistella juhannusta, joka oli tänä vuonna ennätyskylmä.  Se ei meitä haitannut, itse nautin kun kylmä oli vienyt hyttyset tyystin mökiltä. Ja grillikatoksella oli lämmin istua.

Herkkuja, serkkuja, saippuakuplia, grillausta, kalastusta, juhannussauna, veneily ja hyvää seuraa. Niistä oli mukava juhannus tehty.

Tämä kesä on ollut hyvin erilainen kuin aikaisemmat. Lasten kasvun myötä moni asia on helpottunut. Automatkat sujuvat suorastaan mukavasti, kun takapenkillä vain on tarpeeksi leluja mukana. Reissuilla venyvistä rytmeistä ei tarvitse stressata, sillä pieninkin kestää jo hyvin muuttuvat rytmit. Aamuisin saa nukkua ja lojua sängyssä, kun lapset osaavat jo laittaa telkkarin auki ja kaataa jugurtit kuppiin itse. Uimassa on ihan mukava käydä, kun kaikki räpiköivät vedessä eikä kukaan (vauva) enää itke rannalla. Kun kenenkään vaippoja ei tarvitse pestä 6,5 vuoden jatkuvan vaippapyykin jälkeen, on sekin iso helpotus. Tosin pyykin määrä on silti aivan järkyttävä, kun omatoimiset pimut osaavat jo vaihtaa vaatetta tuon tuostakin ja myttyjä löytyy pitkin pihaa.

Kesän hitti on ollut oman pihan uima-allas. Siinä leikitään aamusta iltaan, jos ei räpikoidä itse niin sitten uitetaan leluja ja tehdään ruokia. Muistan kuinka aikaisempina vuosina allas on jäänyt ensihuuman jälkeen pelkäksi koiran juomakipoiksi ja koko ajan on saanut stressata, että pienin tai pienimmät siihen hukkuvat. Nyt sekin on toisin.

Reissu jatkui mm. näin:

1. Piknikillä!
2. Esikoinen nappasi salakuvan kun äiti pakkasi rattaita.
3-5. Viimeinen ilta rannalla.
6. Reissun viimeinen etappi tuli yllätyksenä lapsille. Onnellisen tytön tiukka hali PikkuMyystä.
7. Jänskätti!
8. Eväspaikalta näkyi kauas (oikeasti tuosta ei ole pudotusta alas)

9. Innokkain halailija <3
10. Ihan pikkuinen harmitus.
11. Iskän ja vähän muidenkin suosikkipaikka oli satupuu, jonka alla sai vain levätä ja kuunnella.
12. Paluumatka kesti pitkälle yöhön.