Arki.

Maanantai-aamuna takana on vain muutama nukuttu tunti, kun laahustan silittelemään savulta haisevia hiuspehkoja. Tytöt ovat tulleet edellisenä iltana mökiltä, kaksi kolmesta nukahti jo autossa yöunille joten suihkuun vieminen kotona ei ollut vaihtoehto.

Lapset ovat innoissaan, mutta organisointi hiukan tökkii. Vielä viime minuuteilla liimailen nimitarroja unileluihin, uusiin ulkovaatteisiin ja sovittelen sisätossuja, vain yhdelle sopii samat kuin keväällä. Esikoinen valittaa, että nyt ne hänen ainoat lenkkarinsakin puristaa. Ostin ne keväällä vähän liian isolla kasvunvaralla, tai niin luulin. Kesäkenkiä piti ostaa kolmet, kun koko ajan jäi pieneksi!

Otetaan nopeasti kuvat uudesta eskarilaisesta ja pikkusiskoista ja sitten pyörän selkään. Neljävuotias halusi lähteä omalla pyörällä vajaan 3km päikkymatkan, mutta jo alkumatkassa näyttää siltä ettei kukaan ehdi aamupalalle tällä tahdilla. Mietin jo, että pitää vissiin palata takas ja vaihtaa pyöräkärryyn (ja mennä syömään se aamuainenkin kotiin). Onneksi isi polkee samaa matkaa ja ottaa keskimmäisen peesiin.

Lapset jäävät ujostellen hoitoon, eskarilaisen jännitys on jotenkin liikuttavaa. Lopulta hänkin jää aamupuuronsa ääreen hiljaisena ja minä polkasen ostamaan viikot ruuat lähimarkettiin. Kierrän kerrankin ajan kanssa, katselen alevaatteita, etsin puuttuvaa pyörän istuinta ja ostan ruuat kaikessa rauhassa. Huomaan, että kaupasta saisi esikoiselle uudet lenkkarit, jos maksaisi 79 euroa!

Kassalla korttia kaivaessa muistan nähneeni sen viimeksi tietokonepöydällä jonkun luottokorttimaksun jäljiltä. Lompakossa on kymppi ja bonustilillä vitonen, ei riitä. Pakkaan ostokset kiltisti kassaneidin luo odottamaan ja poljen hakemaan kortin kotoa.

Kun vihdoin pääsen ostosteni kanssa kotiin, on jo luonasaika. Nälkä, hiki ja vitutus. Nettikään ei pelaa, joten en voi lähettää opettajalleni uutta Hopsia jonka aion tänään tehdä. Käyn suihkussa, nakkaan aamupalaleivän nopeasti suuhun ja lähden bussipysäkille. Pakko löytää kirpparilta uudet kengät eskarilaiselle.

Uusitut bussit eivät mene sinne minne niiden pitäisi, joten kävelen loppumatkan. Kierrän pari kirpparia, katselen loppualessa olevia terassikalusteita, löydän kuin löydänkin juuri sopivat lenkkarit! Mutta paluubussi ei tule aikataulunsa mukaan, tietenkään. Joudun odottamaan seuraavaa bussia. Ärsyttää, etten sen takia ehdi tekemään enää ruokaa lapsille valmiiksi. Ärsyttää, että koko päivä tuntuu menneen pieleen. Onneksi löytyi edes ne lenkkarit.

Kun pääsen kotiovelle, nakkaan vain ostokset sisään ja hyppään taas pyörän selkään. Koira jää vinkumaan sisälle pettymystään siitä, että joku tuli kyllä kotiin, mutta ei vapauttanut häntä lapsiportin takaa.

Poljen istuimen ja pyöräkärryn kanssa minkä jaloistani pääsen. Vastaan tulee monta muutakin polkijaa kärryjensä kanssa, moikkaan tuttuja. Loppumatkasta alkaa tietenkin sataa ja päiväkodin pihalla kastuu jo ihan kunnolla. Kierrän vielä päiväkodin rakennukset kertaalleen ennen kuin löydän lapseni, sillä yhdestä suunnasta ovet ovat lukossa.

Kahdella kolmesta lapsesta on uudet hoitajat, koitan bongailla heitä ja kysellä lasten päivästä. Onneksi kaikilla on mennyt kivasti. Juuri kun saan tungettua keskimmäisen pyörän kärryjen kyytiin ja lastattua sinne myös kaksi lasta reppuineen, mies tulee töistä seuraksemme. Sateessa poljemme kotiin, mies kaipaa neuletakin päälle takkia.

Kotona on vielä edessä se ruuan teko, nuorin makaa keittiön matolle selällään ja karjuu nälkäänsä. Miehen kanssa saadaan vielä riita ruuanlaitosta aikaiseksi, joka onneksi loppuu kun kumpikin saa syödäkseen. Mies lähtee ostamaan leikkimökin nauloja, huopaa ja maalia. Minä makaan koomassa sohvalla, syön lapsilta salaa suklaata ja saan joten kuten laitettua lapset iltapalan kautta petiin.

Eteisessä olisi kassitollkulla edellisenä iltana mökiltä tullutta haisevaa lakanaa, vaatetta ja my little poneja. Osa litimäristä päiväkotivaatteista ja kengistä on sikin sokin pitkin alakertaa. En jaksa siivota, kaadun itse sänkyyn vaatteet päällä ja nukahdan. Kun yöllä käyn vessassa, huomaan, että pyykkikoneessa on märät pyykit jo toista vuorokautta.

Näen sekavia unia siitä, kuinka mies otti nuoren tyttöystävän ja jätti minut sanoen, ettei kestä enää tätä kaaosta meidän kanssamme.

Kyllä se tämä arki tästä taas.