Mökkireissu neljävuotiaan kuvittamana.

Neljävuotias oli odottanut mökkireissua viime kesästä asti. Hän oli säästänyt sydänrasiaan karkit, jotka aikoi syödä papan kanssa ongella. Ja niin reippaasti jaksoi olla mustikassakin, vaikka itikat kiusasivat.

Näin hän itse piirsi reissun kohokohdat.

Miehen vanhempien mökillä kahden vuoden tauon jälkeen.

Paras hetki oli kuuden jälkeen aamulla, kun sytitin rauhassa tulet takkaan, keittelin itselleni teetä ja istuin keittiönpöydän ääressä katsomassa aamu-usvaa joella. Vauva nukahti uudestaan isin kainaloon ja samoin kävi isille. Oli niin hiljaista että vain tuli rätisi. Ja ulkona pauhasi koski.

Aamupalan jälkeen kömmin takaisin sänkyyn ja ehdin nukahtaa ennen kuin pienet kilkattajat tulivat mummin kanssa tupaan.

Ihana viikko takana! 

Paras koko kesänä. Vaikka mitään muuta ihmeellistä ei ole tapahtunut kuin oman mielen rauhoittuminen. Olen nyt hyväksynyt sen, että olen vielä ainakin yhden vuoden kotona eikä se tunnu enää häviäjän osalta. Olen arvokas näinkin ja ylpeä perheestäni. Tästä tulee ihana vuosi.

Eikä mahtavat säätkään ole olleet haitaksi.

Uinnin jälkeen pukeudutaan lämpimästi. Sitten juodaan lämmintä kaakaota korvamukeista ja syödään paahtoleipää johon voi sulaa. Eikä palele enää.

Vuoden ajan tyhjänä ollut seinämme sai ihanat naamat Kanelikaupasta. Kyllä on lapsilla riittänyt juttua noista kasvoista.

Tänään yritin selittää neljävuotiaalle mitä on luottamus ja kuinka se menetetään, jos äiti joutuu hakemaan lapset naapurista, kun on juuri kieltänyt menemästä sinne.

Illalla neljävuotias pyysi huolestuneena äidin luokseen ja kysyi itku kurkussa, että mitä jos yöllä tulee tulipalo eikä hän herää. Koska hän on kerran yrittänyt herättää pikkusiskoa päikkäreiltä, mutta tämä ei ole herännyt millään. En osannut ajatellakaan, että pieni tyttöni jo tuollaista murehtisi. Kerroin, että meillä on joka huoneessa palohälytin ja aivan varmasti äiti ja isi heräävät ja tulevat hakemaan hänet ja siskonsa. Mutta jos te ette muista? Mitä jos minä kirjoittaisin lapun, että te muistaisitte? Voi rakas pieni, äiti ja isi eivät ikinä unohda teitä. Me muistetaan teidät joka ikinen hetki. Aivan varmasti. Eikä me ikinä jätetä teitä.

Elämänohje, jonka Sylvia Plath sai äidiltään
"Jos vertaat itseäsi muihin, sinusta voi tulla turhamainen tai katkera - sillä aina on olemassa sekä suurempia että pienempiä ihmisiä kuin sinä. Noudata tervehenkistä kuria, mutta kohtele muuten itseäsi lempeästi. Sinä olet maailmankaikkeuden lapsi siinä missä puut ja tähdetkin; sinulla on oikeus olla täällä." [Hughes ja McCullough; Silvia Plathin päiväkirjat. Liivialta. ]

Tämä kolahti tänään. Tätä yritän opetella.

Edellisestä tekstistäni huolimatta tykkään kyllä kun on kesä. Ja taidan kuulua vähemmistöön, kun en valita yhtään heinäkuun ilmoista. Minusta täällä on ollut hyvät säät, ei liian kuuma eikä liikaa sadettakaan.

Ja kyllä se arki on helpompaa, kun lapset viihtyvät ulkona suurimman osan päivästä. Eikä tarvitse stressata, vaikka isiä aamulla saattamaan lähtenyt lähtenyt kaksivuotias jääkin yöpuvuissa omaan pihaan keinumaan tunniksi.

Ei myöskään yhtään ole ikävä syksyn säkkipimeitä aamuja.