Äitiys on kovin erilaista mitä ennen kuvitteli. Mitä moni edelleen kuvittelee. Se on paljon vaikeampaa kuin äkkiseltään luulisi, vaikka pohjimmiltaan onkin yksinkertaista. Se on monia asioita, jokaisella vähän erilaista ja silti niin samanlaista. Välillä hyvin raskasta ja sitten kuitenkin ihan tavallista. Eikä sitä oikein voi edes kuvailla.


Kevensimme tätä päivää vohveleilla. Siinä paistaessa keveni mielikin. Jokaisen lautasella oli viisi sydäntä, niin kuin meillä täällä kotonakin.

Note to self: lähde aamulla ulos! Vaikka kuinka laiskottaisi. Vaikka et olisi vielä ehtinyt siivota etkä kerätä asioita pöydältä. Vaikka lapset kiukuttelisivat, etteivät halua. Vaikka olisi jo nuorimmaisen päiväuniaika käsillä. Vaikka ei olisi valmista ruokaa odottamassa.

Lähde silti. Päivä saa niin paljon reippaamman alun!

Löysin tämän kuvan vuoden takaa ja aloin muistelemaan yöimetyksiä. Erityisesti tämän nuorimman kohdalla. Nyt jälkeenpäin ne yöt tuntuvat lämpöisiltä, läheisiltä, melkein taianomaisilta. Silloin ne tuntuivat loputtomilta, väsytti aina niin paljon, niskat olivat totaalijumissa koko ajan ja ajatukset puuroisia. Jokainen lapsistamme on syönyt öisin tiheään.

Aika usein, kun yöllä väsyneenä asettelin nälkäistä vauvaa rinnalle ja ehkä vähän purnasin ääneen, mies makasi hiljaa toisella puolella sänkyä ja otti kädestäni kiinni. Siinä me sitten makoilimme, vauva meidän keskellä ja me miehen kanssa käsi kädessä. Silmät kiinni, unen rajamailla kaikki kolme. Ei tarvinut sanoa mitään, ei kumpikaan olisi jaksanutkaan. Siinä unisessa kädenpuristuksessa oli kaikki mitä tarvitsin.

Osaisinpa ottaa yhtä rennosti kuin tuo koira. En osaa. En lähellekään!

Täystuho joka osaa kiivetä ihan kaikkialle, ihan koko ajan eikä usko mitään, repii tän äidin hermoja. Täystuho sen sijaan repii kaikkia hiuksista, osaa myös töniä ja raivota samalla. Taitaa myös lyömisen ja jatkuvan epätyytyväisen itkuhuutokitinän taidon.

Viimeisessä kuvassa on siis äiti. Kolmevuotiaan piirtämänä sen jälkeen, kun äiti taas huusi kilpaa lastensa kanssa (tai itse asiassa kovempaa kuin yksikään lapsi). Samaistuin tuohon kuvaan, tuolta musta just tuntuu. Että tukka lähtee päästä!

p.s. Arvaatte varmaan, ettei nuo lelut tuossa hyllyllä kauaa pysyneet kuvan ottamisen jälkeen. Vaikka hainkin apinan tietysti pois. Mutta sehän kiikkui sen sata kertaa uudestaan. Tuota kautta pääsee muuten kätevästi myös yläsänkyyn! Huoh.

Viisivuotias

Viisi vuotta sitten tähän aikaan olin ollut synnärillä 19 tuntia ja osastolla sitä ennen supistuksissa reilun vuorokauden. Lääkäri oli juuri käynyt kertomassa, että tehdään sektio. Olin helpottunut. Ja muutaman tunnin kuluttua näin vilauksen pienestä tytöstäni joka vietiin isänsä kanssa pois. Odotin pitkän illan heräämössä, kuuntelin kuinka hoitaja onnitteli kauniista tytöstäni, jonka hän oli jo nähnyt paremmin kuin minä. Illalla pääsin osastolle, omaan huoneeseen, jossa ylpeä isi odotti vauvan kanssa.

Ja tänään tämä äidin ja isin vauva on jo viisi vuotta!