lauantai 20. huhtikuuta 2013





Viikon takaisista kuvista huomaa, että lumi sulaa jo vauhdilla. Pian on oma pihakin lumeton.

Mieli on erityisen keveä ja huoleton, autossa matkalla kaupasta kotiin toistelin ääneen miten ihanaa kaikki on. Kyllä sen huomaa, kun on saanut nukkua ennätyksellisesti puoli kahdeksaan! Ei tunnu edes lukuisat yöheräilyt missään. Ja on vielä karkkipäiväkin, ihanaa ;) 


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013








Yksi ihanista asioista lapsissa on se, että ne oppivat koko ajan jotain uutta. Jokainen, oli ikä mikä hyvänsä.

Viime aikoina meillä on ihmetelty ensimmäistä sahalaitaista rautahammasta. Sillä on muuten aika hassun tuntuista puraista leipää! On myös liikuttavaa, kun viisivuotias lukee iltaisin yläsängyssään ääneen kirjojaan.

Kun viisivuotias iloitsee siitä, että hän osaa juosta leikkipuiston liukumäen portaat nopeasti ylös, yksivuotiaan naama loistaa kun hän pääsee itse ensimmäistä kertaa portaiden yläpäähän hitaasti taapertaen. Yksivuotias oppii joka päivä uusia sanoja ja naurattaa meitä hassutteluillaan.

Kolmevuotias on oppinut piirtämään prinsessoja, kruunussa on timantteja! Kolmevuotiaan maailma on iso satumaailma Totoron Mei-tytön tyyliin. Hän eläytyy tähän maailmaan täydellä sielullaan, oli sitten roolina prinsessa, pupu, sammakko tai vain oma ihana itsensä.


tiistai 2. huhtikuuta 2013







Paluu arkeen tuntuu hyvältä. Ja huhtikuun alku!