Yksi ihanista asioista lapsissa on se, että ne oppivat koko ajan jotain uutta. Jokainen, oli ikä mikä hyvänsä.
Viime aikoina meillä on ihmetelty ensimmäistä sahalaitaista rautahammasta. Sillä on muuten aika hassun tuntuista puraista leipää! On myös liikuttavaa, kun viisivuotias lukee iltaisin yläsängyssään ääneen kirjojaan.
Kolmevuotias on oppinut piirtämään prinsessoja, kruunussa on timantteja! Kolmevuotiaan maailma on iso satumaailma Totoron Mei-tytön tyyliin. Hän eläytyy tähän maailmaan täydellä sielullaan, oli sitten roolina prinsessa, pupu, sammakko tai vain oma ihana itsensä.
Aivan ihana postaus! Näin se on. :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaMeillä ei ole kuin yksi (toistaiseksi, toivottavasti joskus luku lisääntyy) jonka kasvua ja kehitystä seurata. Mutta sekin on sitäkin antoisampaa. On todella ihanaa huomata miten harppauksina tuo kehitys tapahtuukaan! :) Ja suloisinta monesti onkin kun pikkuinen itse tajuaa osaavansa jotain, siinä äitikin herkistyy.
VastaaPoistaP.S Olen kade noista teidän kiinteistä ikkunalaudoista/kukkalaudoista, eli syvennyksistä. Meillä ei sellaisia ole, tuhannesti mietin, tehdäkkö oikein kunnon kukkalaudan. Mutta ne eivät vaan ole yhtään noin kivoja...
Ihaninta onkin juuri se, kun lapsi itsekin huomaa oppineensa jotain. Meillä vanhin opettelee nyt myös ilman apurattaita ajamaan ja voi sitä jännitystä ja lapsen uskon/epäuskon vuorottelua :)
PoistaKiitos, itsekin tykkään hurjana noista syvennyksistä. Ne ovat yksin lemppareistani tässä kodissa.
Oih, ollappa vielä nuin pieni, osata ottaa tuolla samalla innolla kaiken uuden vastaan ja pystyä nauttimaan niistä pienistä hetkistä kuin ne olis maailman suurimpia.
VastaaPoistaSanoppa muuta! Aina kun alkaa ahdistaa suuresti joku aikuisuuden juttu, niin on parantavaa kuunnella ja katsella noita lasten juttuja. Niille on vain tärkeää että saa ruokaa ja saa leikkiä. Ne ihmettelee kaikkia asioita ja riemastuu vaikka siitä, kun laitetaan musiikkia soimaan. Ne osaa iloita pikkujutuista :)
PoistaYks isoimmista asioista mikä mulla harmittaa täsä mun muutosa on se ettei nää Olavia niin ussein. Se kun kasvaa ja muuttuu niin paljon ja niin äkkiä ja itellä jää näkemättä se kaikki. Oli huippua talvella kattoa täälä ko tyyppi on ihan innoissaan pelkästä kuminauhasta ja jaksaa räpeltää sen kans tuntitolkulla. Kuulin myös huhuja että se on ystävystynyt kunnolla imurin kans eikä sitä taho saada pois sen luota :D
PoistaHeh, voin kuvitella :)
Poista