Tänään olen onnellinen kivasta puistoreissusta ja uudesta tuttavasta. Siitä, että ehdin syödä lämpimän ruuan ja sytyttää ulos kynttilät. Maailman ihanimmista tytöistäni. Chisun uudesta levystä. Siitä, että mies muisti aamulla tämän päivän, vaikka minä en.

Tänään olen opettanut keskimmäiselle palapelejä ja heiluttanut vauvaa heiluttamasta päästyäni. Olen muistellut hymyillen näitä seitsemää vuotta. Ja toivonut illalta saunaa. Ja jätskiä, joka ehdittäisiin syödä kaksistaan sohvalla.

Hei mummo,

Tänään itkin vähän, kun nostin pöytään sinun hääastiasi. Meillä oli nimijuhlat ja me joimme kahvia valkoisista Myrna-kupeistasi. Laitoin pöytään myös sen sinikukkaisen sokerikon ja kermakon.

Meillä oli jälleen vauhdikasta. Arto kaatoi viime hetken kiireessä lasin lattialle, mistä on nyt muistona kolo laminaatissa. Karjalanpiirakat paloivat uuniin eikä kuohuviiniä muistettu ostaa ajoissa. Mutta tärkein asia saatiin hoidettua eli vauva sai nimen.
Hänen toiseksi nimekseen tuli sinun nimesi.

Olisin niin mielelläni esitellyt kaikki tyttöni sinulle. Olisin halunnut myös kertoa, että annoin nuorimmaiselleni nimesi. Äiti kyllä aikoi kertoa siitä sinulle, kunhan tulee seuraavan kerran katsomaan. Me vaan emme tiedä tunnistatko meistä ketään enää. 

Kaikesta sattuneesta huolimatta tänään oli mukava päivä. Minusta tuntui kuin olisit ollut mukana.

Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
Vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren

(Pave Maijanen / Elämän nälkä)


En ole enää syksyn fani, ainakaan loppusyksyn.
En pidä sen alakuloisuudesta, pimeydestä enkä jatkuvasta sateesta.
Tulen tarpeeksi alakuloiseksi jo valvomisesta ja imetyshormooneista.
Ja koko ajan väsyttää. Olisipa mieluummin kevät.

Mutta ulos lähtö virkistää aina, vaikka se onkin työlästä. Ja vaikka ulkona ei olisi muita ja vaikka koko ajan sataisi, vauvaa itkettäisi eikä itsellä olisi sadevaatteita. Silti.

 

Tyttö tummatukka,

onnenenkeli, 

onnenlintu pesään tänään lenteli.

Keijukaisen keveys

syyskuun heleys, 

Iso ilo lisää koko perheelle.

(Teija Rääpysjärvi)

Torstaina 22.9. saimme pikkuisen tyttösen. Kooltansa samaa sarjaa kuin siskotkin, 49cm / 3030g.

Täällä me nyt kotona opetellaan uutta arkea.



p.s. kiitos kaikille edellisen viestin tsempeistä!

Pian

Käyty on viimeinen verikoe, viimeinen neuvola, pian myös viimeiset yölliset vessareissut. On otettu viimeiset mahakuvat ja naurettu tuolle roikkuvalle koripallolle.

Vaipat ja vauvanvaatteet ovat päässeet uuteen lipastoon. Vaunut löydetty niiden homehtuneiden tilalle, kaukalo kaivettu varastosta. Tutit on keitetty ja kotiutumisvaatteet päätetty. Sairaalakassi on vielä vähän vaiheessa, kameroiden akut pitää muistaa ladata.

Mutta miten vaikeaa sitä itse vauvaa on kahdenkaan lapsen jälkeen kuvitella. Kyllähän sen imettämisen, hyssyttämisen, valvomisen ja sellaisen osaa kuvitella. Sitä uutta ihmistä ei vaan pysty mielessään luomaan ennen kuin se saapuu. Meillä ei ole mitään vaikutusvaltaa siihen millainen ihminen meille tulee ja hyvä niin. Kunhan vain saapuisi ehjänä syliin asti.

Ihan pian.

Syksy on lempivuodenaikani. Etenkin alkusyksy, ennen kuin on mustaa ja märkää. Olen iloinen kun saan syyslapsen. Ennestään meillä on yksi joulunlapsi ja yksi alkuvuoden tyttö, nekin ihania aikoja syntyä.

Tässä uuden kodin lähellä on hienot ulkoilumaastot. Metsään pääsee omalta pihalta. Tykkään!

rv 35+0.

Pieni kinuaa "paakoa" ja saa katsoa muutaman jakson Kaapoa. Äiti ei enää hirveästi jaksa viihdyttää. Onneksi isompi on joinakin päivinä hoidossa.

Vauvan vaatteet ovat jo hankittuna, mutta vaipat pitäisi käydä vielä läpi ja tarkistaa. Ehkä hankkia lisää vielä. Ja villahousuja lanoniinittaa. Kaikki tavaratkaan eivät ole vielä kasassa.

Vielä neljä viikkoa ja sitten tämä kidutus nimeltään raskaus loppuu. Odottavan aika on pitkä. Toivon, että tämä päivä olisi parempi kuin pari edellistä. Ettei tänään tarvitsisi itkien pyytää miestä aikaisemmin kotiin ja jos vaikka illalla pystyisi vielä olemaan ylhäällä. Parannusta eiliseen on ainakin se, että tänään pystyn kävelemään. Maha tuntuu jo niin raskaalta, roikkuukin kuin pottusäkki (tosin jostain syystä ei tuossa kuvassa, se on oikeasti isompi!).

Ajatukset ovat jo ensi viikon muutossa. Pitäisi jaksaa aloittaa taas pakkaaminen.

p.s. aika järkyttävä tieto

+ tänään tehdään viralliset asuntokaupat
+ ei väsytä (vaikka herätys oli klo: 06.00)
+ ihanat naapurit tien toisella puolen ovat vielä puistoseurana tämän päivän
+ pari isoa stressaavaa asiaa selvisi eilen
+ lasten talvimallistot tulevat nettiin, melkein joka päivä on jotain uutta julkaistu. Niitä on niin kiva vain katsella.
+ el naturalista -kenkiä saa myös jatkossa lastenkoossa eli minäkin voin ostaa vihdoinkin ne!
+ ihana kirpeä syysilmasto
+ koiran hampaat hoidettu
+ tytön mansikkatakki
+ tänään rv 34+0

- esikoisen vauva-ajasta asti palvelleet yhdistelmävaunut homehtuivat, eikä nyt ole varaa uusiin
- yölliset vessareissut ja niiden jälkeen vaikeus nukahtaa ja löytää asentoa
- liian pitkä tukka, en pääse millään sinne kampaajalle


+/- ei kiinnosta valokuvata. Outoa.
 
Mukavaa loppuviikkoa!

Jännitetään asuntojuttuja jo toista viikkoa, asunnot tulevat uniinkin. Muuten tänne kuuluu lähinnä väsymystä. Todella alhainen hb, jo kohtalaisen kokoinen maha ja nämä helteet imevät minusta kaikki mehut. Iltaisin ei jaksa enää edes ajatella.

Toivon pilvisiä päiviä. Toivon myös, että siili vierailisi kuistillamme useammin.

Viime viikko meni mummolassa täysihoidossa, kun isi nautti tyhjästä asunnosta kotona. Tytöt nauttivat helteestä, mummolan uima-altaista, keinusta ja jätskistä. Minä nautin lähinnä valmiista ruuasta ja lastenhoitopalvelusta, mutta en helteistä. Oli niin tuskaista, etten voinut juuri olla edes ulkona eikä nukkumisesta tullut mitään. Ihanaa kun nyt sataa!

Pienemmän tutit laitettiin pois, ei mitään ongelmaa päivällä, mutta nukahtaminen oli tuskaa. Nyt kun on kulunut jo viikko, neiti nukahtaa ilman kohtuutonta karjumista. Yöllä tosin itkettää vielä.