maanantai 20. tammikuuta 2014





Ensimmäistä kertaa muuttaminen tuntuu todella haikealta. Toisaalta tahtoisin jäädä, toisaalta tiedän etten ole viihtynyt täällä enää vähään aikaan ja on niin kamalan ahdastakin. Onneksi lähes kaiken saa ottaa mukaansa, mutta harmittaa, kun naapurit täytyy jättää jälkeensä (ja  tapetit).

Esikoinen piirsi päiväkodissa uuden kodin, lapset kyllä odottavat muuttoa innoissaan. Heille on tosin vaikea selittää, miksi seuraava asunto on luultavasti vain lyhytaikainen. Vuokra-asunnon ja omistusasunnon erot eivät oikein vielä kirkastu lapsille.

Eiköhän tämä vielä iloksi muutu ja joskus vielä päästään omaan pysyvämpään kotiin.


4 kommenttia:

  1. Kyllä se muuttuu, iloksi.

    Ollaan asuttu tässä ihan hirveän kauan. Muutaman vuoden on ollut hinku pois, kova hinku, mutta en vaan ole vieläkään tehnyt asian eteen mitään. Itku meinaa tulla jo pelkästä muuttolaatikoiden ajattelemisesta. Ihminen on niin hupsu toisinaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka <3

      Ja niin totta tuo, miten sitä kiintyy kotiinsa ja lähiseutuun, vaikka ei edes viihtyisi enää / haluaisi muuttaa, niin se on vaikeaa, kun on ne kaikki muistot ja tutut paikat.

      Poista
  2. Ihastelin juuri kuvistasi teidän keittiön tapettia ja uskon, että sitä jää kaipaamaan! Kivalta näyttää teidän perheen meno ja sinulla on ihana tyttötrio :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Juuli! Kyllä on tapettia ikävä ja kotiakin, mutta elämässä pitää tehdä rohkeasti ne päätökset jotka haluaa, muuten kaduttaa!

      Poista