Alkukesästä kysyin lapsilta, mitä he haluaisivat tehdä kesällä. Lista oli seuraavanlainen:
* käynti rannalla
* ja hoplopissa
* sekä mummolassa
* jätskitötteröt kaupungilla
Kaikki on saatu tehtyä ja vähän muutakin. Meidän aikuisten toteutunut haave oli reissu Pohjois-Norjaan.
Nyt ajatukset kääntyvät pian alkavaan uuteen vaiheeseen. Olen ollut kotona melkein kuusi vuotta ja nyt se muuttuu. Yhtäkkiä nämä laiskat aamut ja vapaus tehdä päivällä mitä lystää tuntuvat niin ihanilta, kun niiden tietää pian olevan ohi.
Kymmenen lomaviikonkin jälkeen tuntuu inhalta menettää laiskuus ja vapaus, saatika sitten kuuden vuoden jälkeen.
VastaaPoistaToisaalta taas, on siinä aikataulutetussakin omat hyvät puolensa.
Nauttikaa nykyisestä vielä täysillä, suunnatkaa uuteen iloiten.
Niinpä, kaikessa on puolensa. Itse en ole ollenkaan kotiäitityyppiä, olin näinkin pitkään kotona olosuhteiden pakosta, joten odotan innolla opiskeluelämää ja erilaista arkea :)
PoistaHui, tsemppiä uusiin kuvioihin! Itse jo vähän taas kerran odotan niitä, vaikka en tiedä vielä yhtään milloin on sen töihinpaluun aika. Mutta siinä aikataulutetussa elämässä ja niissä rauhallisissa kahvihetkissäkin on vaan niin puolensa. On toki näissäkin ihanissa päivissä :)
VastaaPoistaOlen kateellinen Norjan reissusta, meidän keskimmäisen kummit tekivät kesäretken sinne myös ja haikailen itse meidän perheelle samanlaista ensi kesälle. Järkyttävästä hintatasosta huolimatta :)
Minäkin odotan, olen oikeastaan odottanut jo pitkään. Ihanaa kun arki muuttuu, ihanaa saada edetä omalla "uralla".
PoistaMe mennään kyllä ens vuonna uudestaan, oli niin hienoa. Hintataso on ainut miinus, aika iso miinus! Meillä oli kaikki mahdollinen eväs matkassa ja silti oli varaa yöpyä vain kaksi yötä. Kallista on.
Mekin kävimme alkukesästä Pohjois-Norjassa, tosin vaan sata kilometriä Kilpisjärveltä, mutta kuitenkin, äkkiä muuttuivat maisemat aivan huikeiksi. Etelä-Norja kiehtoisi kovasti vuonoineen, oletteko käyneet? :)
VastaaPoistaTotta, maisemat vaihtuvat huikean nopeasti! Eihän Tromssakaan ole kuin parin tunnin ajomatkan päässä Kilpisjärjeltä :)
PoistaEtelä-Norjassa emme ole käyneet, mutta vähän tässä suunniteltiin, et aletaan etenemään joka vuosi aina Etelää kohden :)