Kuvissa marraskuu vuosina 2009 & 2010.

Tajusin, että saan valokuvista flow-kokemuksen. Voin tehdä kuva-albumia tuntikausia tajuamatta muusta maailmasta mitään eikä nälkä tule välttämättä koko päivänä, jos saan valita syömisen ja kuvien katselemisen/muokkaamisen väliltä. Yleensä tätä valinnanvaikeutta ei ole, sillä harvoin ehdin olla tunteja kuvieni ääressä.

Jaksan kuvata loputtomasti. Etenkin lasten kuvaaminen on haastavaa, saatan ottaa monet joulukorttikuvat ja esikoisen 1-vuotis kuvia otin yhdeksän kertaa. En helposti luovuta, jos olen saanut päähänpinttymän jostain. Sain juuri päätökseen kuopuksen yksivuotiskuvaukset ja niissä kysyttiin jälleen hermoja. Minulla niitä ei aina ole, mutta kaikkein pisin pinnani on valokuvatessa.

Yksvuotias on hassu olento. Se on aina siellä missä tapahtuu eikä se koskaan jää huomiotta.

Se piilottaa kaukosäätimen niin hyvään jemmaan, ettei kukaan löydä sitä päiväkausiin (jos koskaan). Seisoo lasten piirustuspyödällä ja hymyilee onnellisena saavutukselleen. Nauraa loputtomasti pelleilyleikeille, joissa saa repiä äitiä ja isiä naamasta tai kopsauttaa täysillä otsansa äidin otsaan.

Se heittelee maissinaksut lattialle ja huutaa niin kauan, että saa kahvipöydästä oman pullapalan. Kulkee suu täynnä siskoilta varastettuja pikkuisia Hello Kittyjä tai kyniä tai tarroja tai terottimia tai pyyhekumeja... Pääsee jo sängylle ja myös alas sieltä, usein jopa jalat edellä. Kun kielletään, se puristaa nyrkit yhteen ja tärisee ja karjuu punaisena pettymyksestä.

Mutta onneksi kaikkeen harmiin auttaa vielä syli, tutti, ruoka ja uni. Eikä mikään ole niin tarttuvaa, kuin pienen hapsuhiuksen hörönauru!

Viikonloppu oli mummojen ja isomummojen. Näimme kaikki miehen elossa olevat isovanhemmat.

Oli pysäyttävää katsella pian 90-vuotiaan mummon lapsuus- ja nuoruuskuvia. Ensin kuvissa oli pieni lapsi, sitten kaunis nuori nainen, touhukas äiti ja kun katseen nosti valokuvakirjasta, siinä hän istui edessämme vanhuksena. Vähän hämmentyneenä kun muisti on jo niin huono, ettei aina ymmärrä tätä maailmaa eikä tunne ihmisiä. Ja me touhusimme ympärillä samanlaisen pesueen kanssa kuin hänellä oli niissä pienissä mustavalkoissa kuvissa, reilut 55 vuotta sitten.

Kun miettii taaksepäin, aika on mennyt silmänräpäyksessä. Ihan lyhyt hetki vain, kaksi samanmittaista sykähdystä mitä olen tähän mennessä elänyt ja minäkin istun vanhainkodissa ja odotan vieraita (jos hyvin käy). Ja minun lasteni lapset katsovat valokuvista, että on se tuo pieni höppänä mummo ollut joskus nuori ja siloposkinen. Ja sitten tämä kaikki alkaa olla jo ohi.

Pitää muistaa elää hyvin. Ja ottaa paljon kuvia.

Äidin päiväunet

En nuku yleensä päikkäreitä, mutta joskus yritän. Silloin voi käydä esimerkiksi näin...

11.30 Juostaan kerhosta bussiin ja vauva nukahtaa vaunuihinsa. Ei haittaa sade eikä siskon huuto.
12.00 Olen saanut raahattua koko litimärän pesueen sisälle ja vauvakin nukkuu edelleen.
12.10 Laitan ruuan, syödään ja yksi ravaa ees taas vessassa.
12.45 Käsken keskimmäisen päikkäreille, mistä seuraa tietysti hirveä huuto. Hän haluaa nukkua omassa sängyssä. Lasken, että jos hän nukahtaa kohtuudella ehdin ehkä itsekin levähtää tänään. Pää on niin kipeä että uni voisi auttaa.

13.00 Kaksivuotias haluaakin äidin ja isin sänkyyn ja iloitsen mielessäni, sillä siellä voisin levähtää hänen kanssaan.
13.20 Itku ja huuto loppuu ja kaksivuotias on unessa. Ihanaa, pettaamaton sänky ja pehmeät lakanat. Jos vähäksi aikaa laittaisin silmät kiinni...
13.30. Neljävuotias kurkistaa ovelta. Kun hänelle selviää, että sisko nukkuu jo, hän muistaa että äiti oli luvannut tulla sohvalle hänen viereensä katsomaan lasten elokuvaa. Ei auta kuin nousta.

13.45 Laitan tytölle muroja ja elokuvan. Asettaudun tyynyä vasten ja koitan saada unenpäästä kiinni mahdollisimman nopeasti.
13.55. "Äiti mistä laitetaan isommalle?". Yritän neuvoa unisena, ei onnistu. Nousen ja näytän.
14.00 Joku osuu olkapäähäni, heräsikö keskimmäinen? Ei kun se onkin koira, joka hyppää minun kautta sohvalle.

14.10 Koira hyppii nonstoppina ovea vasten ja raapii ikävästi kynsillään, vaikka on ulkoillut vasta. Siitä lähtee rasittava ääni.
14.15 Neljävuotias monottaa vähän väliä jaloillaan minua, kun makaa väsyksissään sohvan toisessa päässä.
14.20 Keskimmäinen herää ja tulee viereemme sohvalle.

14.30 Vauva herää ulkona.

Ajattelen huvittuneena, että pienin nukkui kolme tuntia enkä silti ehtinyt itse nukahtaa. Ei kukaan varmaan uskois. Päätä särkee edelleen. Onneksi on perjantai ja onneksi särkylääkkeet on keksitty!

+ aamupuistoilu pitkästä aikaa
+ punaset posket ja nenä
+ uusi mukava tuttavuus
+ virkeä mieli
+ illalla talo täyttyy ihanista naisista & lastenvaatteista

Tästä tulee hyvä viikko! Jo nyt se on parempi kuin edellinen.

 


Meillä oli ihana viikonloppu kahdestaan. Toista kertaa ikinä oltiin reissun päällä ilman lapsia, ensimmäistä kertaa vaeltamassa yhdessä.

Saisipa näitä reissuja tehdä vähän useammin. Niistä saa niin paljon energiaa ja kivoja muistoja tähän lapsiperheen arkeen, joka ei aina ole niin mielenkiintoista.

Ehkä ensi syksynä taas.

 Viime aikoina

+ kaksivuotias on oppinut piirtämään pääjalkaisia
+ kohdalle osunut arpaonni muumimakeisten muodossa
+ viileät syyspäivät <3
+ kutomisvimma
+ kahdenkeskisen viikonlopun odottaminen
+ ihana uusi tuttavuus lastenvaateliikkeen muodossa
+ kodin sisustusta
+ lasten hassu innostus katsoa ruotsinkielistä muumia
+ ensimmäiset välikausihuosut itselle aikuisiällä

+ paremmat yöunet

Meidän pieni täytti viikonloppuna vuoden!  Yksivuotispäivänään hän oppi vilkuttamaan ja sanomaan kirkkaalla äänellä "heippa" <3 Ja muutti lastenhuoneeseen nukkumaan, siellä onkin unettanut paljon paremmin kun äidin ja isin kanssa.

Muuta huomioitavaa:

* suussa 5 terävää hammasta
* sanoo pari sanaa selkeästi, kuten äiti, isi ja sitten muita sanoja satunnaisesti ja epäselvemmin, kuten tutti, äitintyttö, nukke jne.
* silittää omaa takatukkaansa väsyneenä

* on oikea sylivauva edelleen
* ja aloittaa aamut edelleen aikaisin
* hoitaa nukkevauvoja kuin isommat konsanaan

* kävellä viipottaa joka paikkaan, ei konttaa enää
* juo tavallista maitoa ja pikku hiljaa syö samaa ruokaa muiden kanssa
* rakastaa makaroonia ja raejuustoa

* ja tykkää kyllä oikeastaan ihan kaikesta ruuasta
* ja puistossa keinumisesta
* sekä kivien syömisestä

* nukkuu parit päikkärit ulkona vaunuissa
* leikkii mielellään siskojen kanssa
* tykkää värikkäistä kirjoista, joissa on selkeitä kuvia

* on maailman ihanin yksivuotias!

Yksi tavallinen lauantaiaamu

Havahdun sikeästä unesta siihen, että unessa jo tovin kuulunut huuto kuuluukin lastenhuoneesta. Riennän kaksivuotiaan luo, joka huutaa jo täyttä kurkkua. Itkien hän selittää jostain unesta, jossa sisko koski hänen kenkiinsä. Juotan pienelle vettä, silittelen ja hyssytän. Hän ei rauhoitu yhtä helposti kuin yleensä, palaan toisenkin kerran rauhoittelemaan. 

01.44 Hiivin takasin omaan sänkyyn ja huokaisen helpotuksesta, kun vauva ei herännyt. En saa heti unta, kuulostelen alkaako huuto vielä uudestaan.

Herään jälleen huutoon. Tuntuu että olen juuri nukahtanut, joten tökin miehen hereille ja hän lähtee rauhoittamaan esikoista, joka vuorostaan karjuu sängyssään. Mies palaa nopeasti takaisin ja talo hiljenee.

04.36 Vauva seisoo pinniksessä ja on sitä mieltä, että aamu on koittanut. Mies laittaa tuttia ja koittaa nukuttaa riiviötä.

05.05 Sanon miehelle, että vaihdetaan. Hän kömpii sängyn toiseen laitaan ja minä pinnasängyn viereen. Pujotan kädet pinniksen pinnojen välistä ja alan silittää pikkuista. En kyllä varmasti vielä nouse ylös, vaikka tänään onkin minun vuoroni nousta lasten kanssa.

Päässä soi Sturm und Drangin Molly the murderer. 

06.00 Katson kelloa ja vitutus kasvaa. Vauva värkkää  peppu pystyssä ja jalat suorina mutta pää patjaa vasten. Ylös pitäis päästä, vaikka samalla haukotuttaa ja silmät ovat kiinni.

06.04 Ärähdän painokelvottomia sanoja enkä usko että tässä kukaan enää saa nukahtaa. Tiuskin myös miehelle joka herää meteliin ja tulee auttamaan tutin etsinnässä. Nousen istumaan ja pidän kättä rauhoittavasti vauvan pään päällä. Tuuli vinkuu ulkona.

06.20 Asetun takaisin makuulle käsi pinnasängyssä.

07.06 Havahdun siihen, että vauva nukkuu ja yritän vetää kättäni pois pinniksestä. Vanha sänky alkaa nitisti ja tottakai vauva herää. Iloinen pulputus alkaa samantien. Hetken mietittyäni tajuan, että olin kyllä nukahtanut.


*****


07.14 Nousen ylös ja nostan vauvan syliin. Kerron miehelle kummallisesta unestani jonka ehdin nähdä ja jossa olin kamalan vihainen hänelle.

07.16 Avaan makkarin oven ja kuulen kuinka lastenhuoneessa iloitaan kun äiti on noussut. Seuraavassa lauseessa iloitaan siitä, että tänään on karkkipäivä!

07.22 Esikoinen näkee vahingossa auki jääneessä laatikossa timanttitarrat, jotka ostin huonon päivän varalle. Myöhäistä piilottaa niitä enää, kun ne ovat jo tytön kädessä. Hän ilahtuu tarroista valtavasti ja miettii miten nämä jaetaan siskon kanssa tasan. Sitten hän hyppää kaulaani ja kiittelee. Ajattelen, että harva aamu alkaa näin hyvin.

07.25 Neljävuotias kertoo, että tänään hän aikoo kysellä isiltä niistä veristä ja luista. "Minä tiedän ainakin yhden asian. Kun Elias laittoi hyppynarun mahan ympärille, niin sitte veri ei pääse kiemurtelemaan."
Nauran itsekseni, kun muistan miehen kertoneen kuinka neljävuotias pari iltaa sitten sanoi "isi, huomenna minä kyselen sinulta siitä verestä ja luista ja siitä miten ne vauvat menee sinne mahaan".

07.30 Tyttö suuttuu kun lempimekko on pyykkikorissa. Muistelen, ettei se ollut kovin likainen ja tyttö haluaa kaivaa sen pyykkikorista päällensa. Sitten on hukassa keltaiset sukkahousut. Kaksivuotias levittää lattialle kasan pääsiäismunista saatuja Hello Kitty -lelujaan ja kertoo rakastavansa niitä.

07.41 Vauva syö aamupuuron.

8.00 Vauva on ihan väsynyt, itkee vain lahkeessa. Laitan hänet vaunuihin aamu-unille.

08.15 Laitan koko aamun päässä soineen laulun soimaan läppäriltä. Ehdin kuulla ensimmäiset sanat kun esikoinen saa raivarin ja alkaa karjua hysteerisenä. Selviää, että sisko on kävellyt leikissä väärään suuntaan.


****


08.27 Yläpedin lakanat on nakattu lattialle. Käsken laittaa ne takaisin, "en minä osaa." "Oo sitte ilman lakanoita." Vauva ääntelee vielä vaunuissaan. Keskimmäinen istuu aamupalalla.

08.32 Esikoinen huutaa äitiä huoneessaan ja haluaa syliin. Kannan hänet aamupalalle ja kysyn, mitä me niille lakanoille tehdään? "Isi laittaa ne", tyttö vastaa.

08.34 Pukkaan vauvan ulos. Kuisti on sateesta märkä. Itkuhälyttimestä kuuluu vielä juttelua.

08.41 Lapset ovat aamupalalla. Kaksivuotias värkkää tuolillaan ja olkapäähän sattuu. Huutoon auttaa puhallus.

08.46 Neljävuotias harjoittelee r-kirjaimen parempaa ääntämistä.

08.50. Lapset piirtävät ja liimaavat piirustuksiin timanttitarroja.

08.54 Kaadan itselleni teetä, teen leivät ja toivon, että ehdin syödä rauhassa.

08.55 En ehdi. Vauva itkee, reppana ei nuku vieläkään.

Heilutan vaunuja sateessa ja laitan tuttia suuhun. Haen takin ja kengät, varpasillaan yöpuvussa tulee vähän vilu. Lentokoneen ääni kuuluu sateen läpi ja vihdoinkin vauveli nukkuu.

09.04 Haen villasukat jäisiin varpaisiin. Uusi yritys aamupalalle. Eipähän tee ainakaan polta kieltä.

09.17 Lapset esittävät nukketeatteria ja äidin pitää tietysti katsoa. Hörpin samalla teetä ja kirjoitan tätä. Tästä se viikonloppu taas alkaa. 

Tänään tyttöjemme pieni serkkupoika sai kauniin nimen. Me saimme pussillisen omppuja ja lapset saivat hyppiä trampalla kai kerrankin tarpeeksi. Niin ja minä sain taas sylitellä vauvaa. Voi rakkaus miten luonnolliselta pieni vauva tuntuukaan käsivarsilla, mieskin niin tottuneesti pikkuista hoiti. Vauvakuume paheni taas. Vauva vain jotenkin kuuluu syliini, niin se on. Näin pian sitä jo kaipaa.

Mutta öihin en vauvaa kaipaa, kun toisinaan saa jo nukkua keskeytyksettä koko yön. Vaikka ihan vähän muka kaipasin jo yöimetystä. Kyllä ihminen on hassu.

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi,
he ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi ja vaikka he ovat sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa,
mutta et heidän sielujaan,
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eika takerru
eiliseen.

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävä nuolet.
Kun taivut jousimeihen käden voimasta,
taivu riemulla.


[Kahlil Gibran]