Tänään on nukuttu vuorotellen, syöty pizzaa ja vähän sipsiäkin. Koristeltu tusseilla pari vauvanukkea ja oma vartalo kasvoja myöten (keskimmäinen). Maalattu vesiväreillä olkkarin seinä (esikoinen), ihmetelty ulkotulia ja tehty lumeen muurahaisille koti. Piirretty ympyrää sädetikuilla.

Vielä on kaupungin ilotulitus näkemättä.

Ihanaa uutta vuotta kaikille! Kumpa ensi vuosi olisi kaikille hyvä.

Joulu meni mukavasti, vaikka vauva tekikin nukkumattomuusennätyksen ja joulun tunnelmointi jäi hiukan väsymyksen varjoon.

Lapsilla oli tietysti jännittävä päivä. Tytöt saivat sopivasti kivoja lahjoja. Tuli mm. täydennystä leikki-keittiöön ja ensimmäinen barbi tähän taloon. Lasten saamat punaiset huopikkaat olivat etenkin äidin mieleen, nyt kun vaan tulisi pakkasta!

Itse iloitsen etenkin Globe hope:n ihanasta laukusta, kirjoista ja jouluisista Taika-astioista.

Yöllä tuntuu aina siltä, ettei tästä voi selvitä. Ei tämä lapsi nukahda ikinä enkä saa koskaan nukkua. Olo on aivan neuvoton, kun mikään ei auta. Ja se mikä sitten lopulta auttaa, on aivan mielivaltaista: joskus se on kapalo, joskus vaunut tai sitten kaukalo tai se, että ottaa kapalon pois. Välillä imetys rauhoittaa ja välillä se saa vauvassa vain suuremman raivon. Joskus se on isin syli, joskus äidin.

Aamulla on pöhnäinen olo ja päivä käynnistyy tahmeasti. Jatkuva sunnuntaiaamun olo. Yövaatteita ei jaksaisi vaihtaa pois eikä sänkyä pedata. Kaikki toimet tuntuvat suurelta ponnistukselta eikä oikein mikään jaksa kiinnostaa.

Iltaa kohden alkaa itku ja heiluttaminen. Sitten ne lyhyet unipätkät ja itku. Väsyttää. Vuorotellaan vauvan hoidossa, jos edes toinen saisi nukuttua. Tai sitten ei, jos huuto ei lakkaa. Muistutetaan toisillemme, että ei tätä enää kauan voi jatkua. Keväällä helpottaa jo, viimeistään kesällä. Huumorikin on tehokas keino jaksaa, vaikka aika vähissä ne naurut on kahdelta yöllä.

Jotenki osuvasti arjen sydän löytyi roskiksen pohjalta. Eikä lähtenyt millään pois.

 Viisi yötä jouluun!      

Reissattiin tyttöjen kanssa junalla mummolaan. Kolme yötä ja kaksi päivää.

Joululahjaostoksia ja joulupukin näkeminen Napapiirillä. Yksi esikoisen tekemä viilisydän. Vauvan iltahuutoihin mummon syli. Ei unta, mutta hiukan omaa aikaa jonka käytin syömiseen. Ei myöskään kotitöitä, paitsi pyykkäystä. Ja silti loppui vaatteet kesken. Keskimmäinen oli toisen päivän yöpuvussa ja vauva sai vaatteita kaupasta.

Kotiin palasin entistä väsyneempänä. Vannoin miehelle, etten enää lähde yksin lasten kanssa mummolaan. Yöt ovat niin raskaita yksin, kun kaikki lapset heräilevät yhtäaikaa ja vuorotellen. Ja sitten seuraavassa lauseessa selitin, että pari viikkoa joulun jälkeen voitas taas mennä.

Onhan siellä mummolassa kuitenkin maailman parhaat ihmiset. Ja ihanan paljon lunta.

Ihana joulukuu! Ihana päivä! Ihanat lapsoset!

Hyvää pannaria! Ihana joulukalenteri. Ihana hurjasti kasvanut vauva!

Ihana hyvin nukuttu yö.

Katsokaa pikkuista pilvien piirtäjää,

Sydänlohkareen pientä siirtäjää. 

Katsokaa kultaa äidin, isän, koko suvun,

Katsokaa tätä tarinaa,

alkua uuden luvun.

(Eppu Nuotio)

***************

Vauva on jo toisella kuukaudella. Näin 1,5kk iässä hän:

* on jo hymyillyt joitain kertoja
* on matkustanut ensimmäistä kertaa junalla
* käynyt molemmissa mummoloissa

* tykkää olla ilman vaippaa
* alkaa heti ilman vaippaa ollessaan pyöriä itsensä ympäri kuin viisari kellotaulussa
* tuntuu käyvän tuulella, sillä hyvät ja huonot päivät vuorottelevat mielivaltaisesti

* nukkuu öisin ihan hyvin, syö kahdesta useampaan kertaan yössä (en laske kertoja)
* nukahtaa yleensä yösyötön jälkeen melko nopeasti
* syö päivisin tiheään 

* sairastaa parhaillaan ensimmäistä flunssaansa

* on jo käynyt kaupungilla ja kahvilassa

* syö vaihtelevasti tuttia

* ei ole vielä kehittänyt mitään rytmiä
* nukkuu hyvin liikkuvissa vaunuissa, ei pysähtyneissä
* on ihana

Tänään olen onnellinen kivasta puistoreissusta ja uudesta tuttavasta. Siitä, että ehdin syödä lämpimän ruuan ja sytyttää ulos kynttilät. Maailman ihanimmista tytöistäni. Chisun uudesta levystä. Siitä, että mies muisti aamulla tämän päivän, vaikka minä en.

Tänään olen opettanut keskimmäiselle palapelejä ja heiluttanut vauvaa heiluttamasta päästyäni. Olen muistellut hymyillen näitä seitsemää vuotta. Ja toivonut illalta saunaa. Ja jätskiä, joka ehdittäisiin syödä kaksistaan sohvalla.

Hei mummo,

Tänään itkin vähän, kun nostin pöytään sinun hääastiasi. Meillä oli nimijuhlat ja me joimme kahvia valkoisista Myrna-kupeistasi. Laitoin pöytään myös sen sinikukkaisen sokerikon ja kermakon.

Meillä oli jälleen vauhdikasta. Arto kaatoi viime hetken kiireessä lasin lattialle, mistä on nyt muistona kolo laminaatissa. Karjalanpiirakat paloivat uuniin eikä kuohuviiniä muistettu ostaa ajoissa. Mutta tärkein asia saatiin hoidettua eli vauva sai nimen.
Hänen toiseksi nimekseen tuli sinun nimesi.

Olisin niin mielelläni esitellyt kaikki tyttöni sinulle. Olisin halunnut myös kertoa, että annoin nuorimmaiselleni nimesi. Äiti kyllä aikoi kertoa siitä sinulle, kunhan tulee seuraavan kerran katsomaan. Me vaan emme tiedä tunnistatko meistä ketään enää. 

Kaikesta sattuneesta huolimatta tänään oli mukava päivä. Minusta tuntui kuin olisit ollut mukana.

Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
Vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren

(Pave Maijanen / Elämän nälkä)


En ole enää syksyn fani, ainakaan loppusyksyn.
En pidä sen alakuloisuudesta, pimeydestä enkä jatkuvasta sateesta.
Tulen tarpeeksi alakuloiseksi jo valvomisesta ja imetyshormooneista.
Ja koko ajan väsyttää. Olisipa mieluummin kevät.

Mutta ulos lähtö virkistää aina, vaikka se onkin työlästä. Ja vaikka ulkona ei olisi muita ja vaikka koko ajan sataisi, vauvaa itkettäisi eikä itsellä olisi sadevaatteita. Silti.

 

Tyttö tummatukka,

onnenenkeli, 

onnenlintu pesään tänään lenteli.

Keijukaisen keveys

syyskuun heleys, 

Iso ilo lisää koko perheelle.

(Teija Rääpysjärvi)

Torstaina 22.9. saimme pikkuisen tyttösen. Kooltansa samaa sarjaa kuin siskotkin, 49cm / 3030g.

Täällä me nyt kotona opetellaan uutta arkea.



p.s. kiitos kaikille edellisen viestin tsempeistä!