tiistai 27. maaliskuuta 2012






En ole perheemme ainoa, joka jo odottaa lumien sulamista ja kunnon kevättä. Ei mitään lumisadetta enää!


Voi kun aina muistaisi reklamoida. Se on niin työlästä, että usein jää tekemättä. Eilen hajosi jo ties kuinka mones Sinin kuivausteline ja vitutti niin, että vihdoinkin sain reklamoitua kuvien kera. Sieltä luvattiin heti lähettää kaksi uutta telinettä! (meillä on siis hajonnut näitä ihan samalla lailla varmaan kerran vuodessa.) Viime aikoina olen saanut hyvityksenä myös mm. Finnlaysonilta lakanoita.

6 kommenttia:

  1. Pakko kysyä nyt kun muistan taas (monesti pyörinyt mielessä mutta unohtunut), että mikä kamera sinulla oikein on? Valokuvasti tuntuvat aina olevan niin tarkkoja. Ja totta tuo reklamointi. On aina syytä tehdä se, varsinkin jos toistuvaa. Mutta pitää varoa miten sen tekee, itse kun olen asiakaspalvelussa töissä, ja välillä asiakkaat tulevat linjoja pitkin ja narisevat ihan uskottomista jutuista, joilla ei edes aina tekemistä työpaikkani firman kanssa...:D

    VastaaPoista
  2. Mulla on Nidon d60 eli ihan perusjärkkäri. Ostettu reilut kolme vuotta sitten. Välillä tarkennan manuaalisesti, mutta lapsia kuvatessa se ei ole mahdollista :D

    Minä oon laiska reklamoimaan, mutta viime aikoina se on kyllä ollut tarpeen, ku yks jos toinen juttu on hajonnu, päästäny väriä, levittäny untuvaa jne. Totta, tyyli pitää olla ystävällinen myös silloin kun reklamoi, mutta kumpa kaikki asiakaspalvelijatkin sen ymmärtäisivät. Joillakin on jo valmiiksi sellainen asenne, että tuo huijaa kuitenkin. Mutta onneksi useinmiten reklamaatiot otetaan vakavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen todella huono ollut aina reklamoimaan. Jotenkin suomalainen perusjössikkä asuu itsessäni niin, että en osaa valittaa...vaikka välillä pitäisi. Tosin vuodet asiakaspalvelu työssä ovat tehneet tehtävänsä, reklamoin aina jos siihen aihetta. Vuodet opettaa :)

      Poista
    2. Minäki oon oikein opetellu nyt, ei se kyllä luonnostaan tule! Noita kuivaustelineitäkin ostin kiltisti aina uusia vaikka kuinka monta, ennen ku sain aikaiseksi reklamoida. Kun ykskään ei kestäny!

      Poista
  3. Meillä on kans hajonnut Sinin pyykkiteline! Mutta se kyllä palvelu uskollisesti useamman vuoden ennen kuin antoi periksi. Mutta harmitti silti nakata pois, kun muuten se olis ollu käyttökelpoinen, mutta yksi 'hitsattu' kohta antoi periksi. Eli eihän se enään pystyssä pysynyt.

    Kivoja kuvia oot taas ottanut, voi oikein aistia kevään kuvista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös! Hitsattu jalka ruostui irti, aina sama homma! Tosin ne myös vääntyy koko telineet meillä nopeesti.

      Kiitoksia <3

      Poista