Siniset kumpparit

Minulla ei ole sitten lapsuuden ollut sopivia kumppareita. Mulla on niin kummallisen mallinen jalka, ettei sopivia vain ole löytynyt. Pohkeesta ei mahdu mikään mikä olisi sopiva jalkaterästä ja siksi kaikki kumpparit on aina olleet aivan liian isoja. Mutta tänään löysin pienet siniset nokialaiset, jotka sujahtivat jalkaani loistavasti!

Muutakin löysin. Tosin koira ei ollut kirpparilta.

Tänään olen

- nukuttanut nuoremman ensimmäistä kertaa päikkäreille sisälle sitten viime kesän

- huomannut, että hän pääsee jo itse siskon sänkyyn ja sieltä pois

- vienyt linnuille lisää talipalloja siinä toivossa, ettei orava enää varastaisi niitä!

- muistellut entistä ammattiani potkiessani jäisiä koiranjätöksiä hangesta varpaat tohjona

- haaveilut mangorahkasta, joka pääsi juuri loppumaan

- suunnitellut kirppiskäyntiä, kun lapsilta loppuu sukkahousut

- ollut taas huolissani Libyan tilanteesta

- vienyt pyykit ulos kuivumaan

- ihastunut nuoremman nettikirpparilta ostamaani pitsiliiviin

- tilannut mummolta liiviä muistuttavat mekot tytöille ensi kesäksi

Aurinkoista torstaita!

Meillä on ollut melkoinen viikko. Oli kuumetta, märkärupi ja mystisiä näppylöitä, joiden vuoksi ei voitu oikein lapsen kavereita nähdä. Ja kun edellinen viikko oli hiihtoloma ja siksi ei käyty tarhassa, tytölle oli kertynyt aika määrä uhmaa ja ylimääräistä (kiusaus)energiaa. 

Äidin olo on ollut aivan voimaton ja keinot loppu. Ja miten se pukeminen voikin olla niin vaikeaa, aina yhtä suurta tappelua. Kun tulee kesä, en tappele vaatteista yhtään. Menkööt ulos vaikka yöpuvussa!

Saatiin me käytyä kuitenkin kirpparilla. Mutta saa kulua taas muutama hetki, ennen kuin urakoin tällä kokoonpanolla uudestaan kaukaiselle kirppikselle. Vaikka löytyikin ihania oman lapsuuden aikaisia leluja (mulla oli tuollainen kori, samanlaiset punaiset nuken rattaat ja poneja).

Onneksi alkaa viikonloppu ja eristyskin on ohi. Me lähdemme lauantaina meren jäälle!

Tänään on kulunut viikkoa Japanin katastrofista. Kyllä se on usein mielessä.

Nyt on muutettu, vaikka mutkia olikin matkassa ja haastetta kerrakseen. Tämä muutto ei ihan heti unohdu, sillä itse tulin muuttohommiin suoraan sairaalasta tippaletkun päästä. Onneksi saimme paljon muuttoapua.

Nyt meillä jyllää mahatauti. Uh. Vaarattomista taudeista kamalin.

Mutta uusi asunto on ihanan tilava ja valoisa. Takapihalle paistaa aurinko niin komeasti, että innostuin viemään pyykit ulos kuivumaan. 

Huomenna on jo maaliskuu!


p.s.Tajusin juuri, että nuoremmalla tytöllä on tämän blogin jokaisessa sisäkuvassa sama asu.

***************************

Esikoinen piirsi päiväkodissa meidän perheen. Tarhantäti oli kirjoittanut meidän Ilo-koiran kohdalle Ilona ja ihmetellyt kuka se on. Hauskaa, kun eläimillä on neljä jalkaa ja kaksi kättä. Myös Ovilukko oli päässyt kuvaan, kyseessä on tytön yksi monista mielikuvitusolennoista.

Viime aikoina olen ihmetellyt naisten tapaa mollata toisia naisia lukiessani mm. HS:n kolumneja. Lapsettomille naisille äidit tuntuvat olevan vapaata riistaa, vähän tyhmiä ja arvottomia. Miksi äitiys on toisille punainen vaate? Miten se, että joku haluaa hoitaa lapsensa hyvin, on toisilta pois? Miksi jopa naiset ovat liittyneet siihen rintamaan, jossa vain tuloksia ja palkkatyötä arvostetaan?

Kyllä äiditkin sen osaavat, arvostelun. Päivähoito, imetys, nukutustavat, lasten temperamenttierot, lasten kehityserot, you name it. Voi miksi meidän naisten pitää aina arvostella toisiamme, sen sijaan että yhdistäisimme voimamme!

Olen sitä mieltä, että jos omiin valintoihinsa on tyytyväinen, ei ole tarvetta haukkua muita eikä olla katkera. Silloin on helppo hyväksyä erilaiset tavat elää.

Avarakatseista viikonloppua!

The shape of a mother

Minä en kuulu niihin onnekkaisiin, joiden maha katoaa nopeasti synnytyksen jälkeen enkä myöskään heihin, joille ei tule raskausarpia. Parin vuoden tauon jälkeen löysin taas tämän ihanan sivun, the Shape of a Mother.

Sitä on taas vähän armollisempi itselleen, kun huomaa ettei ole yksin mahalöllöineen ja arpineen :)

Tässä kodissa on oleskeltu yli kaksi vuotta, pidempään kuin missään aikaisemmassa asunnossa koskaan. Olen kiintynyt keittiön ikkunan vilkkaaseen maisemaan, siellä on aina ihmisiä menossa töihin, kouluun, kauppaan ja mihin lie. Surettaa, etten kohta enää voi katsella heitä.


En ole kiintynyt kuin yhteen asuntooni aikaisemmin, 50-luvulla Alvar Aallon suunnittelemaan valkoiseen kerrostaloon, jossa oli paksut ikkunalaudat ja sisäparveke. Mutta kun tuo mies minut hurmasi, niin tuli kiire hänen luo toiseen kaupunkiin. Vaan sitä asuntoa ikävöin vieläkin.

Tyttö taisi kiintyä keittiön porttiin, sillä kun portti vasta vietiin pois (ei käy uuteen asuntoon), niin yhden päivän tyttöä  piti puhutella portiksi. Hän makasi portin vanhalla paikalla, ettei koira tulisi keittiöön. Ja olihan se portti niin hartaasti  koristeltu neidin toimesta. 

Nuorin kai kiintyi verhoihin. Onneksi ne muuttavat mukana uuteen kotiin.

"Äiti katso! Puussa on lohikäärme!"