Täällä me ollaan ja arki pyörii vinhaa vauhtia. Kaksi koululaista, kaksi päiväkotilaista, yksi työläinen ja yksi aikuisopiskelija. Sitten edellisen merkinnän vauva on kasvanut taaperoksi, eskari ekaluokkalaiseksi ja äiti on jatkanut opintojaan (ja saa taas nukkua). Tämä sopii minulle niin paljon paremmin kuin kotiäitiys.
Samalla viikolla kun yksivuotias sanoi ensimmäisen lauseensa, viisivuotias luki ensimmäisen lauseensa. Taaperon jutut ovat hellyttäviä ja hauskoja: "minun äiti", "hyi kauhee", "heihei rakas", "anna mullekki!". Juuri nyt valmistellaan piparkakkutaloa ja jaetaan synttärikutsut, aamuisin juostaan joulukalenterin luo ja iltaisin bongaillaan tonttuja.
Olen käynyt täällä monta kertaa. Lukenut vanhoja merkintöjä ja muistellut liikuttuneena menneitä vuosia. Miettinyt, laitanko enää uusia kuvia. Halusin kuitenkin tulla vielä sanomaan heipat ja kiittämään kaikkia teitä, jotka elitte mukana nämä kiihkeimmät pikkulapsivuodet. Kiitos!
Blogimaailma on muuttunut enkä ehdi tai haluakaan pysyä mukana. En koskaan ole kokenut omaksi arvontoja ja alekoodeja enkä halunnut pitää kovin kiivasta tahtia tai kirjoittaa yhteiskunnan asioista. Minun juttuni oli kirjoittaa arjesta ja kuvata sitä. Vuosien saatossa tulin aremmaksi enkä tohtinut enää kirjoittaa juuri mitään. Nyt on tullut eteen se aika, etten enää koe mielekkääksi julkaista kuviakaan näin laajasti kaikkien nähtäville.
Jatkossa meitä voi halutessaan seurata instagrammissa.
Hyvää jatkoa jokaiselle, hymyillään jos tavataan!
