Vuodenajoilla ei ole enää niin suurta merkitystä kuin joskus ennen.
Vaikka on kesä, nukkua saa yhtä vähän. Sängystä on noustava liian aikaisin, tehtävä aamupalat kaikille vaikka silmiä kirvelee. On pyykättävä, siivottava ja ruvettava taas tekemään ruokaa. Otettava kiukut vastaan, selvitettävä riitoja, asetettava rajoja. Vaihdettava vaippaa, maanitelvata uhmista vessaan, pyyhittävä ja vaihdettava vaatteita. Siivottava vauvan pukluja, pestävä koiran oksennuksia matoista ja pyykättävä milloin kenenkin pissavahinkoja. On muistettava rasvata kun paistaa, vaatettaa oikein kun sataa, ottaa puistoon vettä, evästä, vaihtovaatteet, hiekkalelut, kamera. On etsittävä kesken puistoreissun pissapaikkaa, toki se on helpompaa kesällä kuin talvella. On kuunneltava neljävuotiaan raivoa, kun pihalta on välillä tultava syömään ja kun uusi ystävä lähtee viikoksi mökille. Nukuttaminen ei käy sen helpommin kesälläkään. Lisäksi pitäisi
Ja ollaanhan me. Mutta ei se elämä enää nykyään ole niin paljon ihmeellisempää kesällä kuin muulloinkaan. Ei voi maata päivää riippukeinussa lukemassa romaania eikä lähteä Lappiin vaeltamaan vaikka onkin lomaa. Lukea ehtii illalla lasten nukahdettua jos ehtii (ihan kuten talvellakin) ja kaikenlaiset reissut punnitaan hyvin tarkkaan. Tämän kesän suosiossa ovatkin olleet päiväreissut, niillä onnistuu rentoutumaan kaikki. Juurikin ulkoilussa on suurin ero, jos on hyvät ilmat. Kesällä tulee vietettyä eniten aikaa ulkona ja se onkin tässä vuodenajassa parasta.
Ja mitä eniten odotin kesässä, on se, ettei tarvitse tapella pukemisesta! Omassa pihapiirissä voi ulkoilla vaikka pikkareissa ja kumppareissa (siis lapset lähinnä), ei tule kuolemantautia jos ei halua laittaa enempää päälle vaikka sataisi. Pitkiä katseita voi kyllä tulla, mutta kaikkeen tottuu.