keskiviikko 26. helmikuuta 2014







Olen aina ollut hyvin tarkka väreistä ympärilläni. Ja inhonnut sitä, että jopa väreillä väitetään olevan sukupuoli.

Kuusi vuotta siihen meni, että meillä nähdään oikein peruspunainen ulkohaalari lapsen päällä. Ennen lasten saantia ihmettelin aina päiväkotiseurueiden kulkiessa ohi, että miksi tytöt olivat järjestään punaisissa ja pojat sinisissä. Ajattelin, että itse en kyllä pukisi lapsiani tarkoituksella niin että värit olisivat rajoitetut sukupuolen mukaan, ja että jo kaukaa pitäisi tietää kumpi sieltä tulee.

Meillä on nähny vaikka minkä värisiä pukuja: mustia, harmaita, sininen, lila, keltainen, oranssi, beige, sateenkaari, ruskea, violetti, hiekan sävyinen, vihreä, turkoosi ja jopa yksi miehen valitsema pinkki (ai niin ja yksi vaaleanpunainen alehaalari). Takkeja on ollut enemmänkin myös niissä tyttömäisissä sävyissä.

Sisävaatteissa siedätyin pinkkiin pari vuotta sitten, vaikkei meillä pinkissä kylvetä vieläkään. En kuitenkaan koe enää ylitsevuotavaa pinkki-inhoa, mutta ruskeaan väriin sain yliannostuksen esikoisen ekoina vuosina enkä kestä sitä vieläkään. Vihreälle kävi vähän samoin, vaikka siitä uskonkin vielä toipuvani.


p.s. Huhtikuun loppu vai helmikuun loppu?  En ole eläissäni tämmöstä talvea nähnyt näillä leveyksillä. Tai no ilmeisesti olen mutta en muista, mies tiesi kertoa, että 25 vuotta sitten täällä oli samanlainen kesken jäänyt talvi.



8 kommenttia:

  1. Jännää. Minusta tuo paloauton punainen on niin unisex väri kuin olla voi!

    VastaaPoista
  2. Tää on kyl ollu niin outo talvi. Toivottavasti kesä olis kuitenkin ihanan lämmin, vaikkei mitään järkkyhelteitä tarttis ollakkaan =) Ihanan värikkäitä kyl sun lasten vaatteet =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, saa nähdä onko tämä talvi vain sattumaa vai onko tämä seurausta ilmaston lämpenemistä ja tulevaisuuden suunta tällainen.

      Poista
  3. Meillä muksut on itse valinneet värinsä vastoin luokituksia. Nuorimman pojan lempiväri on aina ollut punainen, nimenomaan puhdas tarrrrpeeeeeeeksi punainen, kuten itse sanoi. Nuorin tyttö taas on aina halunnut päälleen sinistä ja ehkä turkoosia.

    Tuota kolmatta kuvaa katsoessa ajattelinkin, että ihan kuin huhtikuussa :) Luinkin jostain 25vuoden takaisesta tällaisesta talvesta. Itse en moista muista, taisi olla se talvi kun vuorokauden- ja vuodenajat meni väsymyksestä sekaisin. Kaks ekaa lasta syntyneet 1vuoden ja 4kk ikäerolla. Esikoinen itseään toteuttava tarmonpesä ja pikkuveljensä nukkui vuorokaudessa pari tuntia ja lähes kaiken muun ajan huusi suoraa huutoa. Paitsi jos sai olla rinta suussa. Voi elämää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin parasta, että saisi vapaasti olla sellainen kuin haluaa, värejä myöten :) Ettei aikuisen suusta pääsisi ainakaan kovin usein, että toi on tyttöjen / poikien juttu etkä sinä voi siksi tollasta tehdä. Ja toisaalta, että antais myös sen tytön tykätä pinkistä ja pojan sinisestä jos niikseen tulee. Siinäkin on eroja miten lapset kokee värit, toisille ei oo niin väliä ja toisille hyvinkin paljon. Minä oon monesti jutellu lasten kanssa, ettei se musta tai sininen ole poikien väri, eikä edes se pinkki tyttöjen. Niin pienenä lapsetkin jo noista kuulee ja omaksuu luokittelut. Kai se on ihan normaalia ihmisen sosiaalista käytöstä, mutta jokaisella on omat asiansa missä haluaa vähän kapinoida :)

      Voi auts, ei oo ihme jos ei oo noista ensimmäisten lasten ekoista vuosista paljolti muistikuvia. Oli varmasti aikamoista selviytymistaistelua silloin! Tuo nukkumattomuus on pahinta, se tekee kaikesta yhtä epätoivoista mössöä. Onneksi olet jo niistä ajoista kuivilla :)

      Poista
  4. Olen yrittänyt pitää tytöillä mahdollisimman vähän kaikenlaista vaaleanpunaista hörhellystä. Toisaalta prinsessavaiheessa on ollut pakko antaa periksi. Olen huomannut, että pojilla on tyttöjäkin enemmän "oikeita" värejä ja tyttöjen jutut eivät ole aina hyväksyttyjä. Prinsessamekot ja hiletiarat voivat olla pienen pojan silmissä ihania ja tuntuu hurjalta, ettei poika saisi sellaisilla leikkiä. Me aikuiset määritämme ihmisiä sukupuolen perusteella jo ihan pienestä asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin täällä, prinsessavaiheessa olen kyllä antanyt hörheltää, mutta koittanut valita vähiten imelät prinsessamekot ihan oman esteettisyyteni vuoksi. Prinsessaleikkejä on kyllä edelleen päivittäin.

      Poikain maailma on kyllä rajoittuneenpi, mikä on surullista. Mikä ihme siinä onkin, että aikuisten täytyy niitä rajoja keksiä ja sukupuolittaa muuten ihan neutraaleja asioita. Sitkeässä istuu noi tyttöjen ja poikien jutut ja se on niin turhaa. Minusta on ihanaa kun meillä kyläilevät pojat usein rientävät hakemaan prinsessakenkiä ja käsilaukkuja ja uskaltavat niillä rauhassa leikkiä. Rehellisesti sanottuna kyllähän meilläki pinkkiä ois enempi jos itse sattuisin siitä pitämään mutku en, niin kiva huomata, ettei ne tyttölapset sitä mihinkään tarvi (paitsi ehkä siihen prinsessamekkoon).

      Tästä aiheesta riittäis kyllä juttua tosi paljon.

      Poista