perjantai 25. maaliskuuta 2011

Siniset kumpparit





Minulla ei ole sitten lapsuuden ollut sopivia kumppareita. Mulla on niin kummallisen mallinen jalka, ettei sopivia vain ole löytynyt. Pohkeesta ei mahdu mikään mikä olisi sopiva jalkaterästä ja siksi kaikki kumpparit on aina olleet aivan liian isoja. Mutta tänään löysin pienet siniset nokialaiset, jotka sujahtivat jalkaani loistavasti!

Muutakin löysin. Tosin koira ei ollut kirpparilta.

torstai 24. maaliskuuta 2011





Tänään olen

- nukuttanut nuoremman ensimmäistä kertaa päikkäreille sisälle sitten viime kesän
- huomannut, että hän pääsee jo itse siskon sänkyyn ja sieltä pois
- vienyt linnuille lisää talipalloja siinä toivossa, ettei orava enää varastaisi niitä!
- muistellut entistä ammattiani potkiessani jäisiä koiranjätöksiä hangesta varpaat tohjona
- haaveilut mangorahkasta, joka pääsi juuri loppumaan
- suunnitellut kirppiskäyntiä, kun lapsilta loppuu sukkahousut
- ollut taas huolissani Libyan tilanteesta
- vienyt pyykit ulos kuivumaan
- ihastunut nuoremman nettikirpparilta ostamaani pitsiliiviin
- tilannut mummolta liiviä muistuttavat mekot tytöille ensi kesäksi

Aurinkoista torstaita!

perjantai 18. maaliskuuta 2011









Meillä on ollut melkoinen viikko. Oli kuumetta, märkärupi ja mystisiä näppylöitä, joiden vuoksi ei voitu oikein lapsen kavereita nähdä. Ja kun edellinen viikko oli hiihtoloma ja siksi ei käyty tarhassa, tytölle oli kertynyt aika määrä uhmaa ja ylimääräistä (kiusaus)energiaa. 

Äidin olo on ollut aivan voimaton ja keinot loppu. Ja miten se pukeminen voikin olla niin vaikeaa, aina yhtä suurta tappelua. Kun tulee kesä, en tappele vaatteista yhtään. Menkööt ulos vaikka yöpuvussa!

Saatiin me käytyä kuitenkin kirpparilla. Mutta saa kulua taas muutama hetki, ennen kuin urakoin tällä kokoonpanolla uudestaan kaukaiselle kirppikselle. Vaikka löytyikin ihania oman lapsuuden aikaisia leluja (mulla oli tuollainen kori, samanlaiset punaiset nuken rattaat ja poneja).

Onneksi alkaa viikonloppu ja eristyskin on ohi. Me lähdemme lauantaina meren jäälle!

Tänään on kulunut viikkoa Japanin katastrofista. Kyllä se on usein mielessä.