sunnuntai 28. heinäkuuta 2013












Ennen lapsia rakastin mökkeilyä. Nykyään minulle riittää oikein hyvin yksi mökkiyö kerran vuodessa.

Tällä kokoonpanolla ja mökin sijainnin huomioiden koen mökkeilyn liian raskaana ja työläänä, enkä oikein osaa siitä nauttia. Onneksi lapset nauttivat, jännittävintä tuntui olevan papan kanssa kaivetut madot ja niillä saatu kalasaalis. Toivon, että tytöt saavat näistä reissuista paljon hyviä muistoja.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013









+ pitkästä aikaa aurinkoisia ja lämpimiä päiviä
+ mukavia hetkiä sukulaisten kanssa
+ ensimmäinen "pitkä" ajomatka itse auton ratissa
+ on vaan hyvä fiilis!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013





Ihana pienin ja ääneikkäin, vauhdikkain ja haastavin tyttösemme muutti tänään isojen sänkyyn, pois pinniksestä. Ja samana iltana kävi ihan tarkoituksella ekaa kertaa potalla pissalla!

Ei ole enää tuttia, ei syöttötuolia eikä edes nokkamukia. Vaatteekin pitää jo ostaa isompien puolelta. Tuntuu aika kummalliselta, yhtä aikaa vapauttavaa ja haikeaa.

tiistai 16. heinäkuuta 2013











Käytiin Paratiisissa

Oli laskuvesi ja merenpohjassa paljon simpukoita.