sunnuntai 16. lokakuuta 2011















Hei mummo,

Tänään itkin vähän, kun nostin pöytään sinun hääastiasi. Meillä oli nimijuhlat ja me joimme kahvia valkoisista Myrna-kupeistasi. Laitoin pöytään myös sen sinikukkaisen sokerikon ja kermakon.

Meillä oli jälleen vauhdikasta. Arto kaatoi viime hetken kiireessä lasin lattialle, mistä on nyt muistona kolo laminaatissa. Karjalanpiirakat paloivat uuniin eikä kuohuviiniä muistettu ostaa ajoissa. Mutta tärkein asia saatiin hoidettua eli vauva sai nimen.
Hänen toiseksi nimekseen tuli sinun nimesi.

Olisin niin mielelläni esitellyt kaikki tyttöni sinulle. Olisin halunnut myös kertoa, että annoin nuorimmaiselleni nimesi. Äiti kyllä aikoi kertoa siitä sinulle, kunhan tulee seuraavan kerran katsomaan. Me vaan emme tiedä tunnistatko meistä ketään enää. 

Kaikesta sattuneesta huolimatta tänään oli mukava päivä. Minusta tuntui kuin olisit ollut mukana.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011







Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
Vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren

(Pave Maijanen / Elämän nälkä)


En ole enää syksyn fani, ainakaan loppusyksyn.
En pidä sen alakuloisuudesta, pimeydestä enkä jatkuvasta sateesta.
Tulen tarpeeksi alakuloiseksi jo valvomisesta ja imetyshormooneista.
Ja koko ajan väsyttää. Olisipa mieluummin kevät.

Mutta ulos lähtö virkistää aina, vaikka se onkin työlästä. Ja vaikka ulkona ei olisi muita ja vaikka koko ajan sataisi, vauvaa itkettäisi eikä itsellä olisi sadevaatteita. Silti.