tiistai 22. joulukuuta 2015






Olen usein miettinyt vieläkö jatkaisin blogia, kun aikaa ei tunnu enää olevan tarpeeksi tähän hommaan. Mutta kun rakastan kuvaamista ja kuvia, niin laitan nyt vielä ainakin nämä. Katsotaan sitten ensi vuonna ehdinkö enää.

Juuri nyt meillä jännitetään joulua ja lasketaan öitä. Kaksi enää! Ollaan käyty monta kertaa ostamassa viimeiset joulujutut, kunnes kohta huomaataan, että puuttuu vielä se ja se ja se. On ollut joulujuhlaa ja yrjötautia ja tiedettähän te nämä lapsiperheet jouluvalmistelut. Kiirettä pitää. Vauva konttaa yöt ja pari askelta jo päivälläkin. Sanoo äiti ja äittä ja olen ollut kuulevinani pari muutakin sanaa...

Tästä vuodesta jää päällimmäisenä mieleen tietenkin pienimmän rakkaan syntyminen, niin ihmeellisen ihana asia saada vielä yksi vauva. Toinen mikä jäänee mieleen on väsymys. En ole koskaan ollut niin väsynyt kuin kuluneena kesänä ja syksynä. Loppuvuotta kohti väsymys hiukan helpotti ja toivon, että helpottaisi vielä vähän. Mutta kaikkein eniten toivon, että ensi vuonna saisimme kaikki olla yhdessä ja terveinä.

Lämmintä joulua jokaiselle!

tiistai 10. marraskuuta 2015

















Lokakuussa parasta oli neljän päivän loma mummolassa. Ei ole mummolan täyshoidon voittanutta. Pääsin metsäänkin pitkästä aikaa. Ja lapsetkin pääsivät, voi sitä riemua kun sai kallioilla pomppia mielin määrin.

Nyt toivon ja odotan lunta. Edes väriksi tähän säkkipimeään koleuteen. Jouluvalot laitoin jo toissaviikolla. Pehmeää valoa ei voi olla tähän aikaan vuodesta liikaa.

p.s. kiitos kaikille edellisen postauksen viesteistä. Voimia tarvitaan, mutta kyllä tämä taas joskus tästä. Kyllä meillä vielä joskus nukutaan. Tsempit myös muille väsyneille!

tiistai 6. lokakuuta 2015










Meillä asuu vilkas neljävuotias, joka on hetkestä riippuen milloin kotka, leppis, prinsessa, lepakko, keiju, pupu tai mikä milloinkin. Ja pikkusisko on juuri nyt hellittelynimeltään kinkkuvoileipä, oma unilelu on Rieska. Totesin vasta äidilleni, että tämä arkeni muistuttaa aika usein sketsisarjaa, vaikka välillä nauru onkin kaiken maailman tempauksissa äidillä pikkusen tiukassa. 

Tässä väsymystaisteluissa koitan muistuttaa itseäni, että olen saanut sen kaiken mitä olen eniten halunnut. Välillä se auttaa jaksamaan. Välillä sokeri, miehen tsemppiviesti, vertaistuki tai vartin kahvirauha auttaa. Välillä ei auta mikään. Olen taas kerran todennut, että vauva-ajan jaksaminen on melko suoraan verrannollinen siihen, miten vauva nukkuu. Öisin ja päivisin. Jos ei nuku, niin ei sitä kovin touhukkaana ja pirteänä kauan jaksa.

Tästä jo ehkä arvasitte, ettei meillä nukuta kovin hyvin. Ei öisin eikä päivisin. Siksi ei oikein  pääse/ehdi/jaksa koneelle niin pitkäksi aikaa, että aivan blogimerkinnän ehtisi kirjoittaa ja kuvatkin ladata. Kuviakin tullut otettua aivan liian vähän kun ei vaan jaksa. Onneksi puhelimessa on enemmän. Kunhan vaan joskus ehtisi ladata ne koneelle.

Mutta myös tässä päivässä on paljon hyvää: kaunis kirpeä syysaamu, läheiset, pieni oma hetki, hammashoitajan hyvä palaute, bussipysäkin mukava kohtaaminen. Kunhan uni edes hiukan lisäntyy, se kaikki hyvä on helpompi nähdä.

lauantai 22. elokuuta 2015









Neljä kuukautta:

* harjoittelee ahkerasti kääntymistä
* saa tissiraivarit joka syötöllä
* nauraa käkättää ääneen kun kaulasta kutittaa

* ei perusta oikein tutista, vain nukahtaessa kelpaa
* syö öisin niin monta kertaa ettei äiti jaksa laskea
* hermostuu märistä vaipoista nopeasti

* haluaa harson hyppysiinsä ennen nukahtamista
* ei ole vielä kehittänyt päiväunirytmiä
* öisin on levossa noin 21-07(vkl 09) mutta ei tosiaankaan ilman syöttöjä (ja raivoo).

* syö vain tissimaitoo
* on alkanut tarraamaan tiukasti kaikkeen mistä kiinni saa
* on myös löytänyt omat kädet

* ei viihdy lainkaan yksin
* onneksi tässä talossa harvoin tarvitsee olla yksin
* on maailman ihanin ja hurmaavin vauva <3


lauantai 15. elokuuta 2015











Aina välillä käy mielessä jokin hyvä aihe mistä kirjoittaa tänne. Mutta joka kerta se unohtuu ennen kuin ehdin istahtaa. Päivät ovat niin täysiä ja yöt katkonaisia, etten muista aina edes edellistä imetyskertaa (vaikka siitä ei koskaan ole kuin korkeintaan pari tuntia). Onneksi vauva huolehtii siitä, ettei ainakaan jää ilman maitoaan. Ja myös siitä, että pääsee syliin. Ja siskot huolehtivat muun muassa tasaisesta kaaoksesta.

Mutta tämän verran muistan: viime aikoina on ainakin saatettu yksi koulutaipaleensa alkuun, ihasteltu koiranpentua (ei valitettavasti ole oma), geokätköilty, tultu kotiin tuplasateenkaaren alta, menty mummolaan Pkn-konsertin läpi, pyöritetty rotuaarin palloa, puistoiltu, nähty sukulaisia ja mansikatkin saatiin pakastettua ja kakku tehtyä.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015







Tänään kirjoitan esseetä yläkerrassa, kun iskä paistaa lettuja alhaalla. Käryävien lettujen tuoksu leijailee tietokoneen ääreen, tuuletusikkunoiden sälekaihtimet heiluivat tuulessa, mopopojat päristelevät ikkunan alla, ulkoa kantautuu lasten ääniä ja alakerrasta iskän lettumusiikkia.

Kesä.