keskiviikko 19. helmikuuta 2014





"Äiti, tärkeintä maailmassa on huolehtiminen." Totesi kuusivuotias. Ja sitten, "Mikä sinusta on tärkeintä?" Vaikka yritin, en osannut vastata paremmin, vaan päädyin lopulta samaan vastaukseen. Että tärkeintä on omista rakkaistaan huolehtiminen.

Välillä tällä pienellä ihmisellä vain on vähän liikaa huolia ja murheita. Avuksi teimme kasan huolinukkeja ja sovimme, että vauvahuolinukeille kerrotaan vain kaikkein pienimmät huolet, isi- ja äiti-nukeille pahimmat. Yöksi ne pannaan tyynyn alle ja näin murheet katoavat.

Voisi itsekin kokeilla.

2 kommenttia:

  1. Ihana lapsi :) Tärkeää myös huolehtia itsestä,että jaksaa huolehtia rakkaimmistaan. Voi pientä huolehtijaa,meillä esikoisen huolehtiminen loppui kun ikää tuli lisää ja meni kouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, itsestään täytyy huolehtia myös :) Toivottavasti meilläkin huolet vähän helpottaisivat iän myötä, tuntuu jo nyt niin hurjalta kun pieni ihminen miettii sellaisia isoja asioita jotka pelottavat aikuisiakin ja joihin ei ole ratkaisua.

      Poista