lauantai 4. elokuuta 2012







Edellisestä tekstistäni huolimatta tykkään kyllä kun on kesä. Ja taidan kuulua vähemmistöön, kun en valita yhtään heinäkuun ilmoista. Minusta täällä on ollut hyvät säät, ei liian kuuma eikä liikaa sadettakaan.

Ja kyllä se arki on helpompaa, kun lapset viihtyvät ulkona suurimman osan päivästä. Eikä tarvitse stressata, vaikka isiä aamulla saattamaan lähtenyt lähtenyt kaksivuotias jääkin yöpuvuissa omaan pihaan keinumaan tunniksi.

Ei myöskään yhtään ole ikävä syksyn säkkipimeitä aamuja.

6 kommenttia:

  1. No mutta, tunnustan kuuluvani samaan vähemmistöön. Olen sietänyt aika hyvin muutamat hellepäivät kun muuten kesä on ollut mukavan lämpöinen ;) Vielä viikko ennen herätyskelloaamuja, toivottavasti ei aurinko porota ihan mahdottomasti!

    VastaaPoista
  2. Minusta tämä kesä on ollut myös kiva :) Sopivat ilmat, kun useimmiten ulkona käy pitkähihainen ja välillä saa vaihtaa t-paidalle. En kaipaa helteitä, sellanen keli on oikein passeli että ulkona ja sisällä on yhtä lämmin.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, oi oikein mukava kesä ollut ilmojen suhteen. Senverta lämmintä ollut, että muksut päässeet melkein joka päivä uimaan. Pari hellepäivää jotta päässyt hien makuun. Muutama kunnon sadepäivä, jolloin on "hyvällä syyllä" voinut vaan olla ja rötvätä.

    Hyvä kesä tästäkin tuli!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että on muitakin tyytyväisiä! Ihan hirvee valitus koko ajan säästä, mutta minusta on ollu oikein hyvä kesä säiden puolesta :)

    VastaaPoista
  5. Näin tänään kaupassa yhdellä miehellä tuollaisen mustan kassin.
    Meinasin mennä kurkkaamaan, istuuko siellä pieni ja ihastuttava sinisilmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eihän sitä tiedä vaikka ois istunukki :)

      Poista