keskiviikko 18. heinäkuuta 2012







Automatkalla nauroin, että tässä se sitten on. Miehen vuosia odotettu ensimmäinen kesäloma ja mahdollisuus tehdä kunnon kesälomareissu. Ja me mennään vain eläinpuistoon, joka on minulle tuttuakin tutumpi paikka.

Mutta kun näin oli hyvä. Niin mitä sitä sitten turhaan pröystäilemään.

Ja käytiinhän me uimassakin. Tai en tiedä voiko sitä uimiseksi kutsua, mutta lähti kuitenkin talviturkki jota olin kerännyt kaksi vuotta.

4 kommenttia:

  1. Mekin käytiin juuri eilen toistamiseen Ähtärissä 2,5 vuotiaalle mielenkiintoinen paikka. Kotimatkalla poikettiin Tuurissa ostoksilla ja ilmaisessa Tivolissa. Juurikin Tyttösen kokoinen reissu. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mukavalta :) Me ei koskaan ollakaan käyty Ähtärissä, kun tuo Ranua on niin lähellä ja niin tuttu.

      Poista
  2. Me käytiin ranualla sunnuntaina :) Porukkaa oli ihan älyttömästi. Yleensä olemme liikkeellä aamupäivästä (niin myös jatkossa!!) ja silloin saa rauhassa kierrellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käytiin tiistaina ja autoja oli ihan kamalasti! Kävelytiekin täynnä. Mutta saimme silti kiertää melko rauhassa, vaikka iltapäivällä oltiinkin paikalla. Reitti on niin pitkä, että melko tasaisesti jakautuu ihmiset sinne. Paitsi jääkarhujen luona oli tungosta kyllä.

      Poista