torstai 16. kesäkuuta 2011

rv 25+0.




Eilisen ultran jälkeen vauva on alkanut tuntua omalta. Siellä se pieni siskojensa mallinen tyyppi viuhtoi menemään ja pisti peukun suuhunsa. Niin tuttu koko ja syntymäpainoarviokin. Minun lapseni <3

On tuntunut paljon muultakin. Välillä ei itse asiassa miltään. Ja toisaalta myös rasitteelta, ihan vieraalta kiusanhegeltä joka puolisalaa asettui sisälleni arkea hankaloittamaan. Olen tuntenut myös paljon syyllisyyttä synkistä ajatuksistani, jotka eivät ole sallittuja äideille.


Mutta tänään tuntuu hyvältä.

8 kommenttia:

  1. Voi. Paljon voimia.

    Tuttuja tunteita ollut näissä postauksissasi. Tuntemuksia, vaikken raskaana olekaan. Tottahan on, että voimamme on rajalliset. Kaikki ajatukset ovat sallittuja, nehän ovat vain ajatuksia.

    VastaaPoista
  2. Mitä ihmettä sellainen hapatus on, kuin "ei sallitut tunteet"? Miten tunteet ei voi olla sallittuja, olivat ne mitä hyvänsä? Ihmisellä on ihan yhtä suuri oikeus ajatuksiinsa ja tunteisiinsa, kuin on ruumiiseensakin.

    VastaaPoista
  3. Yhdyn edellisiin! Ja mikä ihana paita/tunika sulla on tuossa kuvassa!!! Oletko ostanut vai itse tehnyt?

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos teille! Ajatuksia ei todellakaan voi kontrolloida ja olen itse sitä mieltä, että läheisilleen tai ainakin itselleen pitää myöntää kaikki hirveimmätkin tunteensa. Muuten ei helpota.

    Mutta tiedättehän te sen, että jos sanoo ääneen miten hirveää on olla raskaana tai miten vaikka inhoaa koko vauvaa, niin kyllä siitä aika pian saa kuulla. Etenkin nettimaailmassa. Onneksi oikeassa elämässä uskaltaa rumimmatkin ajatuksensa jakaa joillekin.

    Inkeliina, Mekko on Nanson paulakukkamekko, jonka ostin kaksi vuotta sitten eräisiin juhliin :)

    VastaaPoista
  5. Voi kun ihana massu! <3
    Ja mukava kuulla, että vauva tuntuu omalta. Ja yhdyn täysin edellisiin kommentoijiin. Kyllä ne kaikki tunteet on sallittuja, äideilläkin! Ymmärrän kuitenkin, mitä tarkoitat. Jostain se syyllisyys aina hiipii korvan juureen kuiskuttelemaan. Onneksi on ystävät, jotka ymmärtää : )

    Hanne

    VastaaPoista
  6. Hanne, thanks :) Ja tottahan kaikki tunteet on sallittuja, mutta ei niitä useinkaan voi ääneen sanoa. Onneksi joillekin voi :)

    VastaaPoista
  7. Ihana mekko ja ihana massu! Kyllä sitä aina välissä ajatteli, varsinkin lapsen syntymän jälkeen, että miten paljon helpompaa olis ilman.. Miten paljon tylsempää ja miten paljon minä menettäisikään ilman??! =)

    VastaaPoista
  8. voi miten suloinen masu, minulta on tämmöinen uutinen mennyt ihan ohi! hyvää oloa ja helppoa loppuraskautta :)

    VastaaPoista