torstai 14. toukokuuta 2015





Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
"No nyt se on elämässä."

Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: "Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,

ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä."
Isä kysyi: "Näkyjäkös sinä näät?"
Ja minä: "No ihmeitä kyllä."

Sinä olit se ihme tietysti
vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.

"Sill' on ripsissä tähden säkenet",
isäs naurahti ja keksi:
"Sen varpaat on puolukan raakileet."
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen",
me puhuttiin toisillemme.


Kaarina Helakisa

15 kommenttia:

  1. Kuules ei tällaisia saa julkaista, ei ollenkaan, niisk! ♥♥♥ ...nimimerkillä lapsiluku täynnä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko laittaa tännekin, kun tämä runo on vauvakirjassa enkä voi lukea runoa itkemättä <3

      Poista
  2. Voi miten ihana kuva ja runo. <3 Suloinen pieni, paljon onnea!

    VastaaPoista
  3. Tuo on yksi ihanimmista runoista, kestosuosikkini <3

    VastaaPoista
  4. Voihan vauvakuume! :) Kaunis pieni tyttö. Kuinka onnekas, yksi osa neljän tytön sisarussarjassa. Toivon teille kaikkea hyvää <3
    t.Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi Sanniska <3 Tsemppiä kovasti teidän vauvaprojektiin :)

      Poista