lauantai 5. tammikuuta 2013

Viisivuotias





Viisi vuotta sitten tähän aikaan olin ollut synnärillä 19 tuntia ja osastolla sitä ennen supistuksissa reilun vuorokauden. Lääkäri oli juuri käynyt kertomassa, että tehdään sektio. Olin helpottunut. Ja muutaman tunnin kuluttua näin vilauksen pienestä tytöstäni joka vietiin isänsä kanssa pois. Odotin pitkän illan heräämössä, kuuntelin kuinka hoitaja onnitteli kauniista tytöstäni, jonka hän oli jo nähnyt paremmin kuin minä. Illalla pääsin osastolle, omaan huoneeseen, jossa ylpeä isi odotti vauvan kanssa.

Ja tänään tämä äidin ja isin vauva on jo viisi vuotta!

12 kommenttia:

  1. Onnea isolle pienelle tytölle ja vanhemmille myös! Meillä juhlittiin viikko takaperin 4-vuotis- syntymäpäiviä. <3

    VastaaPoista
  2. Niin se aika vaan menee. Onnea hurjasti viisi vuotiaalle, me tullaan perässä täällä kovaa vauhtia, muutaman kuukauden päästä täällä vietetään jo maagista neljä vuotis synttäriä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aika rientää kyllä nopeasti, hurjaa ja ihanaa. Aika pelottavaakin.

      Poista
  3. Onnea viisvuotiaalle, jänöselle!

    Siitä se sitten lähti, ja nyt teillä on kolme ihanaa tyttöä. Hienoa, onnea vanhemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siitä se sitten lähti. Tämä äitinä oleminen, joka ei pääty koskaan.

      Kiitos jänösen puolesta ja kiitos ihanista sanoistasi :)

      Poista
  4. Paljon onnea, meilläkin on kohtapuoleen viisivuotispäivät tiedossa :-) Sitä ennen vietetään ensin yhdet 13v synttärit, ja yksivuotisjuhlat. Kevät on tälläistä synttäreiden kulta-aikaa. Toinen sesonkin on sitten lokakuussa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teillä onkin paljon juhlia tiedossa :)

      Poista
  5. Voi, onnittelut mun pienelle syntymäpäiväkaimalle! <3

    VastaaPoista
  6. Niin se aika rientää :)
    Onnea viisivuotiaalle!
    Blogissani olisi haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se tekee, hurjaa. Kiitos onnitteluista ja haasteesta :)

      Poista